Anssi Lindblad

Atsteekkien filosofia – Elämänhallintaa epävakaassa maailmassa

Länsimaiselle kulttuurille itämaiset filosofiat ovat tuttuja. Toisin on laita sellaisten kulttuurien, joiden kanssa eurooppalaisilla ei koskaan ehtinyt olla tarpeeksi pitkää vuorovaikutussuhdetta, jotta olisimme ehtineet omaksua niistä vaikutteita. Näin on esimerkiksi Väli-Amerikan alkuperäiskansojen kohdalla. Vaikkapa atsteekkien filosofiasta, jota kuitenkin voidaan kulttuurisena perintönä verrata muihin merkittäviin viisausperinteisiin, on saatavilla hyvin vähän tietoa. Aiheen saaman vähäisen huomion ja sitä kautta vähäisten käännösten lisäksi ongelmana on myös vieraan ajatteluperinteen ymmärrettäväksi tekeminen länsimaiselle viisauden rakastajalle.

James Maffie Marylandin yliopistosta on tutkinut espanjalaisten valloitusten aikoihin vallinnutta atsteekkifilosofiaa ja kirjoittanut siitä paljon. Internet Encyclopedia of Philosophy – internetsivustolta löytyy hänen kirjoittamansa kätevä, atsteekkien filosofiaa käsittelevä johdatusartikkeli1. Maffie tekee atsteekkifilosofiaa ymmärrettävämmäksi länsimaisen filosofian käsitteiden kautta muistuttaen kuitenkin, että kyseistä maailmankuvaa ei voi niiden avulla kuvata tyhjentävästi.

Tärkeinä lähteinä atsteekki-filosofiaa koskevalle tutkimukselle ovat toimineet nahua-kansojen omat piirtokirjoitukset, rituaalikalenterit ja koodeksit; espanjalaisten valloittajien laatimat selostukset; konkistadorien valloituksia seuranneiden lähetyssaarnaajien kirjoittamat, hieman etnografisemmat tutkimukset (näistä merkittävimpänä Sahagunin ensyklopedinen Historia General de las Cosas de Nueva Espan); espanjalaisen sivistyksen omaksuneiden kahden atsteekkiylimysten jälkeläisen Fernando de Alva Ixtlilxochitlin ja Domingo de San Anton Munon Chimalpahin Quauhtlehuanitzinin 1600-luvun alussa kirjoittamat kronikat; muiden kuin nahuatlia puhuneiden Meksikon alkuperäiskansojen jättämät lähteet (mm. mayojen kirjoittamat Dresdenin koodeksi ja Popol Vuh); Meksikon nahuatlinkielisistä ja ei-nahuatlinkielisistä alkuperäiskansoista tehdyt nykyiset tutkimukset sekä arkeologiset tutkimukset.

Atsteekit eivät kutsuneet itseään atsteekeiksi vaan käyttivät nimitystä Mexica. Monien muiden nykyisen Meksikon ja Yhdysvaltain lounaisosien intiaanikansojen tavoin he puhuivat nahuatl-kieltä. Tutkijat usein viittaavat nahuatlia puhuviin kansoihin nahua-kansoina ja puhuvat heidän kulttuuristaan nahua-kulttuurina. Artikkelissaan Maffie noudattaakin tätä käytäntöä ja atsteekki-filosofiasta puhumisen sijaan käyttää sanaa nahua-filosofia.

Elämänfilosofian keskeisyys

Nahua-filosofiaa voidaan pitää johdonmukaisena maailmanselitysmallina, josta on eroteltavissa metafysiikka, tietoteoria, etiikka ja estetiikka. Tämä on toki vain länsimaisen filosofian asettama raami, jonka kautta vierasta filosofiaa on helppo tehdä ymmärrettäväksi. Atsteekkiviisaat eivät itse jakaneet ajatteluaan näihin kategorioihin, he näkivät maailmankuvansa saumattomana kokonaisuutena. Nahua-filosofia on pohjimmiltaan käytännöllistä elämänfilosofiaa. Sen keskeisenä filosofisena pyrkimyksenä on välttää kärsimys, johon ihminen voi helposti suistua epävakaan maallisen elämänsä aikana. Nahuaviisaiden (mon. tlamatinime, yks. tlamatini) ohje tähän on yksinkertaisesti pitää jokainen elämän osa-alue hallinnassa ja välttää kohtuuttomuutta kaikessa. Epäonnen voi välttää vain pysyttelemällä kultaisella keskitiellä. Maffie ajatteleekin että nahuafilosofia on pikemmin ”tien etsimistä” kuin ”totuuden etsimistä”. Viisaus/tieto (tlamatiliztli) nahuoille on hänen mukaansa ennen kaikkea käytäntöä, ei ikuisten totuuksien tuntemista.

Ihminen on tekoineen vastuussa paitsi oman elämänsä tasapainosta, myös maailmankaikkeuden tasapainosta. Maailma ja ihminen ovat toisistaan riippuvaisia ja vuorovaikutuksessa toisiinsa; ihminen vaikuttaa kausaalisesti maailmaan ja maailma ihmiseen. Ihminen voi teoillaan tuottaa yhtä lailla tasapainoa ja järjestystä kuin epätasapainoa ja epäjärjestystä.

Vaikka maallista elämää pidetäänkin kärsimyksenä, nahuafilosofiassa ei haaveilla tuonpuoleisesta onnesta, vaan tasapaino pyritään löytämään nimenomaan tässä elämässä. Ainoastaan tässä elämässä on mahdollista saada kärsimyksen vastakohtana koettua nautintoa ja onnea. Jälleen kerran myös tähän nautintoon on suhtauduttava maltillisesti, sillä kohtuuttomuus missä tahansa voi aiheuttaa lipsumisen kärsimykseen.

Nahuafilosofia katsoo, että ihmiselle on tyypillistä kaivata pysyvää tasapainoa ja etsiä sitä väsymättä. Tätä tasapainoa Maffie kutsuu ”juurtuneisuudeksi” (rootedness). Juurtuneisuuden saavuttaminen ei ole helppoa, sillä ihminen erehtyy helposti luulemaan puhtaiksi ja autenttisiksi asioita, jotka eivät sellaisia ole. Ajattelussa korostuu myös ihmisen sosiaalinen luonne. Ihminen on syntyessään epätäydellinen ja vailla oikeudentajua. Vain kasvatus ja kuri sekä muiden ihmisten seura tekee ihmisestä ihmisen. Tasapainoisella tiellä pysymisen kannalta on tärkeä pitää keskinäisessä tasapainossa kolme animistista voimaa, joille ihmisen keho toimii väliaikaisena sijana. Nämä kolme voimaa ovat nimeltään Tonalli, Teyolia ja Ihiyotl. Tonalli sijaitsee päässä ja antaa ihmiselle luonteen, tarmon ja kaiken sen energian mikä on tarpeen kasvulle ja kehitykselle. Tonalli voi irtautua kehosta unen tai shamanistisen henkimatkan aikana. Se myös määrittää ihmisen kohtaloa ja yhteyttä maailmankaikkeuteen. Teyolia (”se joka antaa ihmisille elämän”) asustaa sydämessä. Se tuottaa mm. muistin, elinvoiman, tunteen, tiedon ja viisauden. Teyolia ei voi olla kehosta erillään elämän aikana, mutta kuoleman jälkeen se siirtyy tuonpuoleiseen. Ihiyotl (hengitys) sijaitsee maksassa ja tuottaa intohimon, ahneuden, urheuden, vihan, rakkauden ja onnellisuuden.

Ihminen on eläessään näiden kolmen voiman yhtymäkohta ja näiden voimien on toimittava harmonisesti jotta henkilö olisi eheä. Tonalli on sikäli merkittävässä roolissa, että se määrittää ihmisen persoonallisuutta ja kohtaloa, mutta ihmisellä on myös tonallinsa asettamissa rajoissa vapaa tahto. Suotuisan tonallin osakseen saanut voi haaskata tämän lahjan, kun taas epäsuotuisan tonallin saanut voi opiskelemalla pyhää kalenteria ja eheyttää elämänsä tasapainon toimimalla harkiten.

Monistis-dualistinen metafysiikka

Ihminen voi saavuttaa nahua-filosofiassa tavoitellun käytännöllisen viisauden (tlamatiliztli) olemalla neltilitztl; autenttinen, aito, juurtunut. Tämä taas voi tapahtua ainoastaan siten että ihminen henkis-fyysisenä kokonaisuutena juurruttaa olemuksensa teotliin.

Teotl on nahua-filosofian keskeisin metafyysinen käsite. Se on dynaaminen, ikuisesti itseään tuottava ja uudistava, pyhä voima. Se tuottaa, muovaa ja uudistaa kosmosta osana omaa itsensä uudistamisprosessia. Teotl on enemmän kuin kaikki oliot kattava totaliteetti; se on identtinen kaikkien kanssa ja kaikki ovat identtisiä sen kanssa. Teotl on sekä immanentti että transsendentti; se ympäröi maailmankaikkeutta ja sisältyy siihen. Se on immanentti koska se läpäisee maailmankaikkeuden kaikki luodut oliot jokaista yksityiskohtaa myöten. Toisaalta se on transsendentti koska se ei ole minkään yksittäisen olion tyhjentämä ja määrittämä.

Prosessi, liike, muutos ja jatkuva joksikin tuleminen kuuluvat teotlin luonteeseen. Maffie ehdottaakin että sanaa teotl käytettäisin verbinä, eikä staattisena substantiivina. Tässä hän seuraa David Cooperin esittämää tapaa puhua juutalaisen kabbalan mystisestä jumalasta verbinä2. Teotlin herkeämätöntä tulemista on luonnehdittu tavalla, jota Maffie kutsuu dialektiseksi polaariseksi monismiksi (dialectical polar monism). Tämä tarkoittaa, että teotl näyttäytyy kahden vastakkaisen, mutta toisiaan täydentävän polariteetin herkeämättömänä vuorovaikutuksena, eräänlaisena värähtelyliikkeenä.

Dualismi on teotlin liikemäisen luonteen keskeisin ilmenemismuoto. Se ilmenee toisilleen vastakkaisina polariteetteina, jotka kuitenkin ovat toisistaan riippuvaisia ja toisiaan täydentäviä. Elämä ja kuolema on yksi esimerkki tällaisesta kahden polariteetin kahtia jakamasta prosessista, jolla kuitenkin on ykseyden luonne. Tässä yhteydessä Maffie mainitsee Paul ja Ruth Markmanin tutkimuksen, joka koskee Väli-Amerikan kansojen rituaaleissaan käyttämiä naamioita. Esimerkiksi Tlatilcon ja Oaxacan käsityöläistaiteilijoiden luomissa rituaalinaamioissa esiintyy usein kahtia jaetut kasvot, joiden toinen puoli edustaa elämää ja toinen puoli pääkallohahmoista kuolemaa. Samanaikaisesti naamion pääkallopuoli kuitenkin edustaa kuolemasta kohoavaa elämää ja lihapuoli edustaa elämästä alkunsa saavaa kuolemaa.3

Dualismi selittää maailmankaikkeuden monimuotoisuuden, liikkeen ja kunakin hetkenä vallitsevan järjestyksen. Teotlin polaarisen ja liikkuvan luonteen takia koko maailmankaikkeus on epävakaa, katoavainen ja vailla mitään pysyvää. Silti teotlia sävyttää myös tietty pysyvyys ja säännönmukaisuus. Maffien mukaan teotl on kuitenkin viimekädessä jäsentymätön ja saumaton totaliteetti. Teotl ylittää sen dualismin, jolla sen prosessuaalista luonnetta kuvataan. Eriytyneisyys, dikotomiat, säännöllisyys ja järjestys ovat silkkaa fiktiota.

Polyteistinen atsteekkiuskonto ei kumoa monistista teotlia. Irene Nicholsonin mukaan atsteekkien panteonin kirjava moninaisuus pikemminkin on pyhä, teotl, joka on eriytynyt useiksi ominaisuuksiksi4. Varsinaisessa atsteekkien kansan uskonnossa teotl on tulkittu Ometeotl-jumalaksi, dualistiseksi ylijumalaksi 5. Ometeotlin myyttinen rooli muistuttaa hyvin paljon teotlia; se on kaikkialla läsnä, mutta ihmisen tietokyvyn tavoittamattomissa. Duaalisuus ilmenee jumalhahmossa muun muassa kaksineuvoisuutena.

Teotl havainnon kohteena

James Maffie esittää kaksi nahua-kulttuurissa esiintyvää, toisiinsa tiiviisti kytkeytyvää tapaa ymmärtää maailmankaikkeus teotlin itsensä luomisprosessina. Kosmos on teotlin in xochitl, in cuicatl (”kukka ja laulu”). Kukka ja laulu viittaavat mihin tahansa luovaan, taiteelliseen toimintaan, etenkin runojen laulamiseen. Tästä näkökulmasta maailmankaikkeus on teotlin jatkuva luova performanssi, itsensä ilmaisu. Toinen tapa ymmärtää kosmos suhteessa teotliin on nähdä kosmos teotlin naamiona tai valeasuna. Emme näe teotlia Teotlina vaan erilaisina erillisinä olioina, ihmisinä, puina ja vuorina.

Maffien mukaan nahua-metafysiikan ontologista määrittämättömyyttä voisi kutsua äärimmäiseksi nominalistiseksi antirealismiksi ja teotlin voisi ymmärtää kantilaiseksi noumenoniksi (”olio sinänsä”). Vaikka nahua-filosofian perimmäinen monismi johtaakin siihen, että teotl on ainoa asia mitä havaitsija voi havainnoida, ihmisellä näyttäisi kuitenkin olevan harhakuvitelmia teotlin luonteesta. Ihmisten havainto kohdistuu itse asiassa teotlin nahualiin (naamioon, valeasuun), joten tapa jolla ihmiset havaitsevat teotlin on ahnelli (epätosi, epäautenttinen) sen sijaan että se olisi nelli (autenttinen, tosi). Johtuu ihmisen väärinymmärryksestä ja väärinhavaitsemisesta, että havaitsemme nahualin (naamion) emmekä teotlia (todellisuus).

Koska tietäjät pitivät maailmaa ja sen olioita teotlin naamioina ja valeasuina, he pitivät kaikkea maallista unenomaisena. Tämän illusorisuuden he käsittivät pikemminkin tietoteoreettisesti kuin ontologisesti6. Johtuu ihmisluonnosta, että näemme teotlin vain valeasuissaan. Tarkoituksena ei ole platonistisesti esittää että maallinen todellisuus olisi alempiarvoista tai epätodellisempaa. Maallisen todellisuuden illusorisuus johtuu samanaikaisesti sekä inhimillisestä perspektiivistämme että teotlin itsensä naamioimisesta; emme näe teotlia, vaan ne valeasut, joissa se itsensä tarjoaa. Nahua-filosofia säilyttää monistisuutensa, eikä oleta illusorisuuden johtuvan ontologisesta dualismista, jossa oleva jakautuisi illuusioon ja todellisuuteen. Kaikki illusoriset muodot palautuvat lopulta teotliin, joka on samanlainen saumaton ykseys, kuin se maailmanselitysmalli, johon se kuuluu.

Viitteet

Kirjallisuus