PAATOS

filosofinen kulttuurilehti

päivitetty 14.5.2010

Lotta Peltonen

Yhä vain toinen?
Simone de Beauvoir ja Toinen sukupuoli filosofian kentällä

"Naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan." Tähän Simone de Beauvoirin (1908–1986) sitaattiin ovat lähes kaikki joskus törmänneet. Beauvoir kyllä tunnetaan feministinä ja kirjailijana, mutta sen sijaan filosofiksi hänet mielletään harvemmin.

Tässä artikkelissa paneudun syihin, jotka ovat hankaloittaneet Beauvoirin tunnustamista filosofiksi. Käsittelen tulkintoja, joiden mukaan Beauvoirin työn filosofisen laadun ymmärtämisen esteenä ovat sukupuoliseen epätasa-arvoon liittyvät seikat: suhtautuminen Beauvoiriin itseensä naisena ja hänen teoksensa Toisen sukupuolen (Le Deuxième sexe) pääteemaan, sukupuoleen. Esittelen teemaa Toisen sukupuolen vastaanoton kautta, sillä teoksen vastaanotto toisen maailmansodan jälkeisessä Ranskassa sekä englanninkielisen, monin tavoin ongelmallisen käännöksen julkaisu Yhdysvalloissa 50-luvun alussa ovat olleet luomassa käsitystä Beauvoirista ajattelijana. Tämän jälkeen tarkastelen sitä, miten Beauvoirin työn filosofisen annin vähättely on esitetty johtuvan naisten teoreettisiin töihin kohdistuvasta väheksynnästä. Lopuksi käsittelen tarkemmin Beauvoirin suhdetta filosofiaan sekä hänen kaunokirjallisen tarkastelun suuntaan rakentuvaa käsitystään filosofisesta ajattelusta.

Feminismin klassikkoteoksen syntyhistoria

Muistelmateoksessaan Ajan haasteet [La force des choses] Beauvoir kuvaa, kuinka Toinen sukupuoli sai alkunsa lähes sattumalta: hänen halutessaan puhua itsestään hän oivalsi, että hänen oli kuvattava yleisesti naisen olemista. [1] Vuoden 1946 keväällä hän tapansa mukaan istui Les Deux Magots -kahvilassa. Hän oli saanut valmiiksi erään esseensä ja pohti uutta aihetta tyhjä paperiarkki edessään. Kirjoitushalu kihelmöi sormissa, mutta aihe oli vielä epäselvä. Beauvoir oli mieltynyt tunnustuskirjoituksiin ja omaelämänkertoihin, joissa puhuttiin "itsestä peittelemättä", ja suunnitteli kirjoittavansa vastaavanlaisen itsetutkielman. Muistiinpanoja tehdessään hän huomasi ensimmäisen kysymyksen muotoutuvan mielessään: mitä naiseus merkitsee minulle? [2]

"Uskoin ensin, että siihen olisi nopeasti vastattu. En koskaan ollut tuntenut olevani muita huonompi, kukaan ei ollut koskaan sanonut: 'Ajattelette noin koska olette nainen'; naiseudestani ei ollut mielestäni ollut minulle haittaa. 'Minun elämääni se ei siis ole vaikuttanut', sanoin Sartrelle. 'Silti teidät on kasvatettu eri tavalla kuin poika: kannattaa pohtia asiaa tarkemmin.'" [3]

Beauvoir pohti kysymystään ja oivalsi, että ongelma oli oletettua monimutkaisempi. Hän luopui henkilökohtaisen ripin ajatuksesta ja ryhtyi tutkimaan naisen osaa yleisesti. [4]

Beauvoir alkoi työstää kirjaa naisesta lokakuussa 1946, ja se valmistui kesäkuussa 1949. Itse tutkimus- ja kirjoitusprosessiin kului aikaa neljätoista kuukautta, mutta kyseisenä ajankohtana Beauvoir vietti neljä kuukautta Yhdysvalloissa ja L'Amérique au jour le jour (1948) piti hänet kiireisenä toiset kuusi kuukautta. Beauvoir suunnitteli aluksi kirjoittavansa yhden esseen, sitten useita esseitä, välillä yhden kriittisen kirjan, sitten kattavamman teoksen. [5] Moninaisten vaiheiden kautta syntyi kaksi kirjaa käsittävä teoskokonaisuus, kaksiosainen ja yli 1000-sivuinen Le Deuxième sexe – uuden naisliikkeen raamatuksi, uusfeminismin perustaksi ja tietoisen feminismin peruskiveksi kutsuttu teos.

Le Deuxième sexe -teoksen vastaanotto

Beauvoirin muistelmien kuvaus sukupuolikysymysten asettumisesta löytyy myös Toisen sukupuolen johdannosta. [6]

"On merkittävää, että juuri minä esitän kysymyksen. Miehen mieleen ei juolahtaisi kirjoittaa kirjaa miesten erityisestä tilanteesta ihmiskunnassa. Kun haluan määritellä itseäni, minun edellytetään ilmoittavan aivan ensiksi: "Olen nainen." Tämä totuus muodostaa perustan, jonka päälle kaikki muut väittämät rakentuvat. Mies ei milloinkaan yksilöi itseään tiettyyn sukupuoleen: on itsestään selvää, että hän on mies. – – Mies pitää ruumistaan suorana ja normaalina suhteena maailmaan, jonka hän uskoo ymmärtävänsä objektiivisesti. Mutta naisen ruumista rajoittaa miehen mielestä kaikki, mikä tekee siitä erityisen: se on este, vankila." [7] [8]

Beauvoirin tavoitteena onkin osoittaa, että juuri ihmisen olemassaoloa koskeva kysymys kietoutuu kysymykseen sukupuolesta, tosin vain naisen kohdalla. [9] Sukupuolten välinen suhde ei näin muistuta kahden vastakkaisen navan suhdetta, sillä mies edustaa sekä positiivista että varauksetonta. Tämä heijastuu esimerkiksi kielen merkitysrakenteissa: yksi ja sama ranskankielen sana l'homme, viittaa sekä mieheen että ihmiseen. [10] "Tämä on sukupuolieron rakenteellinen ulottuvuus: mies voi halutessaan määritellä itsensä ihmisyyden edustajana, mutta naisen oleminen merkitsee sen sijaan aina seksuaalisuutta ja sukupuolisuutta." [11]

Beauvoirin pohdintojen taustana on laaja ja perusteellinen filosofian tuntemus. Teosta muovasivat myös kiihkeät väittelyt, joita Beauvoir kävi elämänkumppaninsa Sartren kanssa, mutta myös molempien nuoruudenystävän ja opiskelutoverin Merleau-Pontyn kanssa. [12] Beauvoirin varsinaisena viitekehyksenä on eksistentiaalis-fenomenologinen filosofia. Hänen tutkimustaan jäsentää kaksi filosofista käsiteparia: yhtäältä minän ja toisen välinen erottelu ja toisaalta transsendenssin [la transcendance] ja immanenssin [l'immanence] älinen erottelu. [13] Nämä erottelut kietoutuvat yhteen, mutta ne on kuitenkin syytä erottaa toisistaan.

Minuus on ollut keskiössä tarkasteltaessa subjektin rakennetta viimeistään Descartesista ja Kantista lähtien. Tämä merkitsee minän käsittämistä kokemuksen välttämättömäksi rakenteeksi. Kokemus on aina jonkun minän kokemus, ja kaikki kokemus toisesta ja toiseudesta on aina siitä riippuvainen. [14] Toinen filosofinen käsitepari transsendenssi ja immanenssi jäsentää ihmisen olemassaoloa. Transsendenssi merkitsee liikettä, jossa tietoisuus suuntautuu ulospäin. Immanenssi puolestaan merkitsee esineen kaltaista pysähtynyttä ja itseensäsulkeutunutta olemassaoloa. [15]

Le Deuxième sex ilmestyi kahdessa osassa: Les faits et les mythes (Facts and Myths, Tosiasiat ja myytit) kesäkuussa 1949 ja Léxperience vécue (Woman´s Life Today, Eletty kokemus) saman vuoden marraskuussa. Tosiasiat ja myytit koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa tarkastelee naisen "kohtaloa" [destin]: biologisia tosiasioita, psykoanalyyttista näkökulmaa ja materialistista historiankäsitystä, toinen osa naisena olemisen historiaa ja kolmas osa naiseutta koskevia myyttejä.

Lukujen järjestys on käänteinen niiden laatimiseen nähden. Beauvoir nimittäin aloitti naisen olemisen tarkastelun myyteistä, ja siirtyi vasta sen jälkeen tutkimaan fysiologisia ja historiallisia tosiasioita. Ajan haasteissa Beauvoir kuvaa työnsä etenemistä:

[T]utkin alkuun miesten luomia naismyyttejä, jotka kuvastuvat maailmakäsityksissä, uskonnoissa, uskomuksissa, ideologioissa, kirjallisuudessa. Yritin saada järjestystä eteeni avautuvaan, ensi näkemältä sekavaan kuvaan: mies esiintyi aina Subjektina ja piti naista objektina, Toisena [l'Autre]. Asenne selittyi ilmeisesti historiallisilla olosuhteilla, ja Sartre sanoi etten saisi unohtaa myöskään sen fysiologisia syitä. Olimme silloin Ramatuellessa, puhuimme asiasta pitkään ja minä epäröin: en ollut suunnitellut niin laajaa työtä. Myyttitutkielmani jäisi kuitenkin ilmaan, jollei tunnettaisi myyttien pohjalla olevaa todellisuutta. Syvennyin siis fysiologiaan ja historiaan. En tyytynyt pelkästään keräämään tietoa; tutkijatkin ovat – sukupuolestaan riippumatta – miehisten ennakkoluulojen kyllästämiä, ja minä yritin löytää täsmälliset tosiasiat heidän tulkintojensa takaa." [16]

Julkaistun version käsittelyjärjestystä on joskus pidetty teoksen tulkinta-avaimena: Beauvoirin on ajateltu perustelevan sukupuolten eriarvoisuutta biologisilla, psykologisilla ja taloudellisilla lainalaisuuksilla. [17] Toisen sukupuolen jälkimmäinen osa Eletty kokemus alkaa kuitenkin tunnetulla teesillä "naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan", joka torjuu yksikantaan väitteet ennalta määrätystä kohtalosta. Toisen sukupuolen jälkimmäinen osa on selvitys naisen olemisesta patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Tarkastelu kattaa naisen elinkaaren lapsuudesta aikuisikään asti. Viimeisessä luvussa [La femme indépendante] Beauvoir esittää kuvauksen itsenäisestä ja riippumattomasta naisesta.

Teoksen vastaanotto Ranskassa oli hyvä. Beauvoirin vakiintunut asema Pariisin älymystön piirissä ja kumppanuus Sartren kanssa varmistivat, että teos sai osakseen huomiota. Ensimmäistä osaa myytiin ensimmäisen viikon aikana 22 000 kappaletta. [18] Jälkimmäisen osan seksuaalisuutta, lesboutta ja äitiyttä koskevat luvut julkaistiin jo ennen kirjan varsinaista ilmestymistä Les Temps modernes -lehdessä [19]. [20] Lehden kyseiset numerot menivät kuin kuumille kiville, mutta niitä luettiin häveliäästi. Beauvoir kuohutti ihmisten tunteita. Eikä ihmekään, sillä Beauvoir kuvasi aikansa tabuja: onaniaa, immenkalvon puhkaisua, raskautta, synnytystä, aborttia ja lesboutta suorasanaisesti, asioiden todellista laitaa kaunistelematta. Häntä kiiteltiin kyllä rohkeudesta, mutta samaan aikaan syytettiin hourailusta, siveettömyydestä ja naisvihasta. [21] Ajan haasteissa Beauvoir listaa häntä paheksuvien kirjoittajien syytöksiä:

"Minä olin tyydyttymätön, kylmä, irstas, nymfomaani, lesbo, sata aborttia tehnyt ja kaiken kukkuraksi vielä salassa synnyttänytkin. Luvattiin parantaa frigiditeettini, tyydyttää saatanalliset himoni, avata silmäni, rivoin sanoin mutta totuuden, kauneuden, hyvyyden, terveyden jopa runouden nimissä, koska olin tallannut ne kaikki jalkoihini." [22]

Myös teoksen jälkimmäinen osa myi hyvin, mutta se käynnisti uuden parjausten, syytösten ja loukkauksien aallon. Ranskan kommunistinen puolue tuomitsi sen Beauvoirin henkilökohtaiseksi yllätykseksi ja pettymykseksi, ja vatikaani julisti teoksen kielletyksi kirjaksi. [23] Kriitikot nostivat esille lähinnä teoksen seksuaalisesti skandaalimaisen luonteen. Kritiikki kulminoitui henkilökohtaisiin solvauksiin. "Olin neuroottinen 'tyttörukka'; estoinen, turhautunut, miesmäinen nainen, joka ei ollut ikinä saanut kunnolla; kateellinen ja kitkerä eukko, joka poti hirveää alemmuudentunnetta miesten, toisten naisten rinnalla; olin täynnä kaunaa." [24] Omien sanojensa mukaan Beauvoir ei kuitenkaan koskaan kokenut tulleensa loukatuksi, syrjityksi tai halveksituksi sukupuolensa takia:

"Ei, en todellakaan ole kärsinyt naiseudestani vaan paremminkin kerännyt kaksikymmenvuotiaasta lähtien kummankin sukupuolen edut; Kutsuvieraan [L'Invitée, 1943] jälkeen olin lähipiirilleni sekä kirjailija että nainen; erityisen hyvin sen huomasi Yhdysvalloissa: "partyissa" vaimot kokoontuivat keskustelemaan keskenään, kun taas minä keskustelin miesten kanssa, ja miehet suhtautuivat minuun paljon huomaavaisemmin kuin oman sukupuolensa edustajiin." [25]

The Second Sex eli englanninnoksen käännösongelmat

Yhdysvalloissa Toinen sukupuoli ilmestyi nimellä The Second Sex vuonna 1953. Teos haluttiin saada markkinoille nopeasti, jotta englanninkielisetkin lukijat voisivat tutustua siihen. Kirjan kustannusvaiheessa syntyi kauaskantoinen väärinkäsitys sen sisällöstä. Kustantaja Alfred A. Knopf nimittäin luuli Beauvoirin kirjaa kiistanalaisen ja skandaalimaisen Kinsey Reportin kaltaiseksi seksuaalisuuden käsikirjaksi. [26] [27] Tästä syystä kääntäjäksi valittiin H. M. Parshley, seksuaalisuuden ja lisääntymisen asiantuntija, eläkkeelle jäänyt eläinopin professori. Käännösurakkaan ryhtyessään hänellä oli ranskankielen perustaidot, minimaalinen filosofian tuntemus, eikä lainkaan eksistentialismin tai fenomenologian tuntemusta. Käännöksestä tulikin monella tavalla harhaanjohtava.

Ensinnäkin teos on käännetty lyhentäen. [28] Beauvoir oli tietoinen siitä, että hänen teostaan lyhennettiin ja tiivistettiin, eikä tietenkään pitänyt tästä. Parshleylle kirjoittamassa kirjeessään Beauvoir pyytää kääntäjää kertomaan esipuheessaan, että kyseessä on nimenomaan amerikkalaiselle yleisölle editoitu versio. Hän ei voinut hyväksyä, että käännös esiteltäisiin lyhentämättömäksi teokseksi, niin monet hänelle tärkeät seikat oli jätetty pois. [29]

Beauvoirin toivomuksesta Parhsley lisäsikin Toisen sukupuolen englanninnokseen kääntäjän esipuheen, jossa hän kertoo pyrkineensä pysymään uskollisena alkuperäiselle tekstille. Hänellä oli tavoitteena eksakti ja vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta kokonainen käännös. Esipuheessa Parshley jatkaa:

"At the publisher's request I have, as editor, – – done some cutting and condensation here and there with a view to brevity, chiefly in reducing the extent of the author's illustrative material, especially in certain of her quotations from other writers. Practically all such modifications have been made with the author's express permission, passage by passage; and in no case do the changes involve anything in the nature of censorship or any intentional alteration or omission of the author's ideas." [30]

Tiivistämällä tekstiä Parshley haki ytimekkäämpää ilmaisua. Vaikka Parshleyn tarkoitusperät olivat kuinka ymmärrettävät tahansa, tuli hän tahtomattaankin katkoneeksi Beauvoirin ajatuksenjuoksua. Erityisen ongelmallista on, ettei lukija tiedä mitä kohtia on lyhennetty tai tiivistetty.

Margaret Simons on ensimmäisenä nostanut esille Toisen sukupuolen englanninnoksen käännösongelmat. Käytyään seikkaperäisesti läpi alkuperäisen tekstin ja Parshleyn käännöksen, hän päätyy siihen lopputulokseen, että yli 10 % alkuperäisestä ranskankielisestä tekstistä on poistettu. [31] [32] Artikkelissaan "The Silencing of Simone de Beauvoir: Guess What´s Missing from The Second Sex" (1983) Simons osoittaa ne kohdat, joita Parshley pääasiallisesti on leikannut pois. Toisen sukupuolen ensimmäisessä osassa Parshley on lyhentänyt voimakkaasti naisten historiaa koskevaa lukua. Käännöksestä on leikattu pois niin kertomukset vaikutusvaltaisista naishahmoista kuin kuvaukset naiskirjailijoista ja -runoilijoista. Toisessa osassa Parshley lähinnä karsii Beauvoirin lainauksia toisilta kirjailijoilta. [33]

Toiseksi Parshley korvaa osan Beauvoirin alkuperäiset filosofiset käsitteet arkikielen ilmauksilla tai perinteisillä yhteiskuntatieteiden käsitteillä. [34] Toisen sukupuolen jälkimmäisen osan otsikko L'experiénce vécu kääntyy Parshleyn editiossa Woman´s Life Today (Naisen tilanne tänään), vaikka täsmällisempi käännös olisi Lived experience (Eletty kokemus). [35] Käännös sivuuttaa Beauvoirin käyttämän teknisen termin kokonaan. Käyttäessään tätä erityistä filosofista termiä, Beauvoir tekee selväksi, että hänen tavoitteena on esittää fenomenologinen kuvaus naisen kokemuksesta ja maailmasta sellaisena kuin nimenomaan nainen sen kokee. [36] Englanninkielinen käännös pyyhkii pois tämän tavoitteen ja antaa lukijan olettaa, että jälkimmäisen osan teemana on sosiohistoriallinen kuvaus "naisen elämästä tänään".

Heinämaa nostaa esille lisäksi sen kohtalokkaan virheen, että käännös korvaa Beauvoirin käyttämät fenomenologiset termit corps vivant ja corps vécu (living body, elävä ruumis) biotieteiden käsitteellä body (ruumis). [37] [38] Simons puolestaan mainitsee esimerkkinä käännösvirheistä Beauvoirin käyttämän heideggerilaisen termin la réalite humaine (human reality, ihmistodellisuus) käännöksen. Parshleyn editiossa se kääntyy ilmaisulla the real nature of man, jolla on vastakkainen merkitys kuin alkuperäisellä käsitteellä. Beauvoir käyttää tätä käsitettä erottaakseen ihmisen olemassaolon muiden olioiden olemassaolosta, jotka määrittyvät "luontonsa" perusteella. "Ihmisen olemassaolo voi – ainakin potentiaalisesti – ylittää luonnon ja määrittää itse itsensä luovan toiminnan kautta." [39]

Lisäksi Parshley kääntää päälaelleen eksistentialistisen ilmaisun être-pour-soi (being-for-itself, oleminen-itselleen) merkityksen. [40] Être-pour-soi viittaa ihmisten tietoiseen olemassaoloon, jonka kontrastina on materiaalinen olemassaolo, être-en-soi (being-in-itself, oleminen-itsessään). Jälkimmäisen ihmiset jakavat esimerkiksi eläinten, kasvien ja kivien kanssa. [41] Simonsin esimerkissä Beauvoir tarkastelee fenomenologisesti naisen tilannetta: "woman knows and chooses herself not so much as she exists for herself [pour soi] but as man defines her". Käännöksessään Parshley ei ainoastaan kumoa ilmaisun être-pour-soin merkitystä rinnastamalla sitä luontoon, vaan itse asiassa korvaa sen toisella teknisellä käsitteellä, être-en-soilla, jolloin merkitys muuttuu radikaalisti: "woman sees herself and makes her choises not in accordance with her true nature in itself, but as man defines her". [42]

Oikomalla Toisen sukupuolen eksistentiaalis-fenomenologisia ilmaisuja Parshley pyrki yksinkertaistamaan Beauvoirin filosofista kielenkäyttöä, jotta teoksen ideat olisivat selkeämmin tavoitettavissa ja jotta se olisi helpommin amerikkalaisen yleisön lähestyttävissä. Todellisuudessa Parshleyn editoinnilla oli lähes päinvastainen vaikutus: käännösvirheet tekevät Beauvoirin tekstistä vaikeasti lähestyttävän ja antavat englanninkieliselle lukijalle vaikutelman, että Beauvoir oli huolimaton kirjoittaja ja kehno ajattelija. [43] Beauvoirin filosofisten avaintermien epätarkka ja osittain jopa täysin virheellinen kääntäminen antavat harhaanjohtavan kuvan hänen ajattelustaan, ja hämärtävät hänen yhteytensä filosofiseen traditioon. [44] Erityisen ongelmallista on, että The Second Sex on toiminut mallina monille muille käännöksille, jonka seurauksena edellä mainitut väärinkäsitykset ovat levinneet. [45] [46]

Beauvoir tuli itse tietoiseksi englanninnoksen virheistä vasta Simonsin (1983) artikkelin myötä. [47] Simonsille lähettämässään kirjeessä Beauvoir kirjoittaa: "I was dismayed to learn the extent to which Mr. Parshley misrepresented me. I wish with my heart that you will be able to publish a new translation of it." [48] Toiveensa uudesta käännöksestä Beauvoir on ilmaissut myös vuonna 1985 Simonsille antamassaan haastattelussa: "I would like very much for another translation of The Second Sex to be done, one that is much more faithful [and] more complete". [49]

Lyhentäen ja ongelmallisesti käännetty The Second Sex nousi bestsellerlistalle kahdessa viikossa. [50] Yhdysvalloissa Beauvoiria juhlittiin naisten vapauttajana ja kirja muutti monen amerikkalaisen naisen elämän. Se auttoi naisia tulemaan tietoiseksi tilanteestaan. Teos vaikutti vahvasti amerikkalaiseen feministiseen liikkeeseen ja naistutkimuksen syntyyn. [51] Kirjan suosio Yhdysvalloissa käänsi katseet Beauvoiriin myös hänen kotimaassaan. Tämä ei tosin ollut kaikkien mieleen. Beauvoirin elämänkerrassa Deirdre Bair tiivistää monien ranskalaisten mieskriitikkojen ja oppineiden jakaman mielipiteen käännöksen jälkimainingeissa: "You, Americans – it is all your fault that we French must take her [Beauvoir] seriously." [52] Beauvoir itse kirjoittaa Maailman menossa [La Force des choses II] kirjan menestyksestä Amerikassa:

"Keväällä [1953] sain kokea suurta mielihyvää: Toinen sukupuoli ilmestyi Amerikassa eikä sen menestystä tahrattu ilkeydellä. Se oli minulla tärkeä kirja, ja aina kun se ilmestyi ulkomailla saatoin ilokseni todeta, että syy Ranskassa syntyneeseen pahennukseen oli ollut lukijoissa eikä minussa." [53]

Ilman englanninnosta Toinen sukupuoli tuskin olisi yltänyt maailmanmaineeseen, mutta se ei myöskään olisi ilmaantunut suuren yleisön saataville niin katkonaisena, puutteellisena ja virheellisenä. Ilman käännöstä Beauvoirin järkälemäisen teoksen asema nimenomaan filosofisena tekstinä olisi ilmeisempi, ja Beauvoirin ajattelun yhteydet eksistentiaalis-fenomenologiseen liikkeeseen selkeämmät.

Psykologisoiva tulkinta Beauvoirin teoksista

Vallitsevan lukutavan mukaan Beauvoir luokitellaan kirjailijaksi ja esseistiksi, mutta hänen teoksiaan ei lueta filosofisina tutkimuksina. Silloinkin kun tulkitsijat löytävät niistä filosofisia teemoja, kysymyksenasetteluja tai käsitteitä, tulkitaan ne usein Sartren eksistentialismin sovelluksina. Bergoffenin (2004) mukaan Beauvoirin vähättely filosofina on seurausta kahdenlaisesta seksismistä. Ensinnäkin, koska hän oli nainen, oli "luonnollista" nähdä hänet mieskumppaninsa oppilaana ja lukea hänen tuotantoaan Sartren filosofisen projektin kaikuina. Toiseksi, hän kirjoitti naisista. Vaikka Toinen sukupuoli on nostettu 1900-luvulla ilmestyneiden sadan merkittävimmän teoksen joukkoon, sitä ei ole luokiteltu filosofiseksi osittain siitä syystä, että se käsittelee niin "epäfilosofista" aihetta kuin sukupuoli. [54]

Heinämaa esittää, että ongelmallisten käännösten ohella toinen keskeinen syy Beauvoirin filosofisten ansioiden aliarvioimiseen on psykologisoiva lähestymistapa, jota helposti sovelletaan naisten älyllisiin aikaansaannoksiin. [55] Perinteisesti naisten taiteellisia ja tieteellisiä saavutuksia on lähestytty heidän yksityiselämänsä kontekstista. Heidän töitään ei tulkita osana sitä intellektuaalista kulttuuria tai traditiota, jossa ne syntyvät, vaan henkilökohtaisen tunnemaailman ja sosiaalisten suhteiden reflektioina. Useat tulkitsijat ovat kytkeneet Beauvoirin teokset yhteen hänen yksityiselämänsä kanssa, joka sekin monesti typistetään omalaatuiseen ja polygamiseen elämänkumppanuuteen Sartren kanssa.

Oivallisen katsauksen tähän lähestymistapaan tarjoaa Tuva Korsströmin teoksen Osaako nainen ajatella? (2005) Beauvoirin ajattelua tarkasteleva luku. Siinä kiteytyy esimerkillisesti se ajattelutapa, jossa Beauvoirin elämä ja tuotanto niputetaan yhteen. Esitellessään Beauvoirin ajattelua Korsström nostaa esille merkityksellisenä käänteenä sen miten kuva Beauvoirista itsenäisenä ja riippumattomana älykkönä särkyi, kun hänen "sotapäiväkirjansa" ja kirjeenvaihto Sartren kanssa julkaistiin postuumisti vuonna 1990. Nämä teokset yhdessä Bairin elämänkerran (1990) ja Beauvoirin entisen rakastajattaren Bianca Lamblinin teoksen Mémoires d'une jeune fille dérangée (Tuhman tytön muistelmat) kanssa paljastavat Beauvoirin haavoittuvuuden naisena ja vievät pohjan vapaan ja riippumattoman älykön mielikuvalta. Nämä 1990-luvulla ilmestyneet teokset paljastavat Beauvoirin epävarmaksi naiseksi, joka oli yksinäinen, mustasukkainen, masentunut, Sartresta riippuvainen, lesbo – vaikka itse kielsikin sen loppuun asti – ja vanhemmiten alkoholisoitunut. [56]

Onpa jopa väitetty, että Beauvoir oli malliesimerkki naisesta, joka patriarkaalisessa yhteiskunnassa alistuu miehelle ja Toinen sukupuoli omakohtainen tilitys tästä – vaikka Beauvoir itse ei sitä tiedostakaan. "Kuten monet naiset aikaisemmin, Åsa Moberg tulkitsee Toisen sukupuolen kertomuksena lukijasta itsestään, tämän häpeästä ja osittain vapaaehtoisesta alistumisesta." [57] Moberg jakaa Beauvoirin tuotannon kerroksiin, joissa muistelmat paradoksaalisesti ovat vähiten totuudenmukaisia. Fiktio paljastaa Beauvoirin elämästä totuuksia, jotka päiväkirjat ja henkilökohtaiset paperit myöhemmin vahvistavat. [58] Toisen sukupuolen tulkitseminen omaelämänkerrallisena teoksena on johtanut oletukseen, että myös naisen seksuaalisuutta ja lesboutta koskevat kuvaukset perustuvat Beauvoirin omakohtaisiin kokemuksiin. "Uusien Beauvoiria koskevien tietojen valossa lukija voi tehdä tulkinnan, että Beauvoirin kuvaus naisen seksuaalisuudesta ja jopa lesboutta käsittelevä usein kritisoitu kappale perustuvat tukevalle kokemuspohjalle." [59]

Beauvoirin tuotannon – erityisesti Toisen sukupuolen – samaistaminen hänen henkilökohtaiseen elämäänsä johtaa hänen filosofisten kykyjensä aliarvioimiseen. Edellä kuvailtu psykologisoiva ja seksistinen lähestymistapa jättää huomioimatta monta tosiseikkaa koskien Beauvoirin koulutusta, ammattia, tuotantoa ja itseymmärrystä ajattelijana.

Beauvoirin filosofinen intohimo ja käsitys filosofiasta

Beauvoir läpäisi baccalauréat-kokeen matematiikassa ja filosofiassa vuonna 1925. Kaksi vuotta myöhemmin hän aloitti filosofian opinnot Sorbonnen yliopistossa. Hän suoritti tutkinnon filosofian historiasta, yleisestä filosofiasta, kreikasta ja logiikasta vuonna 1927, ja vuotta myöhemmin etiikasta, sosiologiasta ja psykologiasta. Vuonna 1929 Beauvoir sijoittui toiseksi erittäin korkeatasoisessa filosofian agrégation-kokeessa (Sartre sijoittui niukasti ensimmäiseksi toisella yrityksellään). Tämän seurauksena hänestä tuli, 21-vuotiaana, nuorin filosofian agrégation'n läpäissyt opiskelija ja Ranskan nuorin filosofianopettaja. Beauvoir toimi opettajana vuosina 1931–1943, sen jälkeen ei enää palannut takaisin opetustyön pariin, vaan toteutti lapsuudenaikaista unelmaansa kirjailijana. [60]

Filosofisesta suuntautumisesta ja intohimosta puolestaan kertoo Beauvoirin omaelämänkerran katkelmat, joissa hän pohtii suhdettaan filosofiaan. Oheisessa katkelmassa hän analysoi intellektuaalisia kykyjään ja heikkouksiaan seuraavasti:

"Sartre väitti, että tajusin oppijärjestelmät, husserlilaisenkin, häntä nopeammin ja täsmällisemmin; hänellä oli taipumus tulkita ne omien kaavojensa mukaan; vaati ponnisteluja ennen kuin hän kykeni unohtamaan itsensä ja omaksumaan varauksitta vieraan näkökannan. Minun ei tarvinnut voittaa sisäistä vastarintaa, ajatukseni muovautuivat heti seuraamaan sitä mistä yritin luoda itselleni kuvaa; en ottanut vain passiivisesti vastaan: silloinkin kun olin päällisin puolin samaan mieltä, huomasin puutteita, epäjohdonmukaisuuksia, mietin mihin suuntaan teemaa voisi kehittää; vakuuttava teoria ei jäänyt minulle ulkokohtaiseksi; se muutti suhdettani maailmaan, se väritti kokemuksiani. Minulla oli toisin sanoen hyvä omaksumiskyky sekä kehittynyt arvostelukyky ja koin filosofian eläväksi todellisuudeksi. Sain siitä aina yhtä syvää tyydytystä." [61]

Vuoden 1927 päiväkirjassa Beauvoir kuvaa sitoutuneisuuttaan filosofiaan seuraavasti:

"Oh! I see my life clearly now: – – a passionate, frantic search – – I didn't know that one could dream of death by metaphysical despair ; sacrifice everything to the desire to know; live only to be saved. I didn't know that every system is an ardent, tormented thing, an effort of life, of being, a drama in the full sense of the word, and that it does engage only the abstract intelligence. But I know it now, and that I can no longer do anything else." [62]

Beauvoirin esseet etiikasta ja eksistentialismista ilmentävät hänen filosofisia kykyjään ja nostavat esille hänen mielenkiinnon kohteensa. Lisäksi ne osoittavat, että Beauvoirilla oli laaja tradition tuntemus. Esseissä Pyrrhus et Cinéas (1944) ja Pour une morale de l'ámbigüté (1947) hän selventää ajatuksiaan eksistentialistisesta etiikasta liittämällä ne niin Descartesin, Spinozan ja Kierkegaardin kuin Heideggerin ja Husserlin kirjoituksiin. [63] Varsinaisten filosofisten esseiden ohella myös kaunokirjallisuudella on filosofinen tehtävä: Beauvoirin romaanit ja novellit ottavat osaa kahteen keskeiseen filosofiseen väittelyyn: keskusteluun itsen ja toisen suhteesta sekä kysymykseen universaalin suhteesta partikulaariseen. [64]

Beauvoirin suuntautuminen filosofiseen ajatteluun on ilmeistä. Siksi onkin merkillistä, että filosofin määre on haluttu antaa vain toiselle 1900-luvun älykköparin puoliskolle. Yleinen vertailukohta on edelleen: Sartre-filosofi, Beauvoir-kirjailija. Beauvoirin on tulkittu allekirjoittaneen tämän kahtiajaon vuonna 1979 Jessica Benjaminille ja Margaret Simonsille antamassa, Feminist Studies -aikakausilehdessä julkaistussa haastattelussa. Kyseisessä haastattelussa Beauvoir nimittäin sanoo: "Anyhow, Sartre was a philosopher, and me, I am not; and I never really wanted to be a philosopher. I like philosophy very much, but I have not constructed a philosophical work. I constructed a literary work." [65]

Kysyttäessä Beauvoirin filosofista vaikutusta Sartren ajatteluun, Beauvoir jatkaa:

"I was interested in novels, in memoirs, in essays such as The Second Sex. But this is not philosophy. On the philosophical plane, I was influenced by Sartre. Obviously, I was not able to influence him, since I did not do philosophy. I criticized him, I discussed many of his ideas with him, but I did not have any philosophical influence on Sartre, whereas he had such a influence on me, that is certain – –" [66]

Beauvoir näyttää näin itsekin allekirjoittavan ja vahvistavan kahtiajaon todetessaan suorasanaisesti, ettei koe itseään filosofiksi. Ainoastaan Sartre on filosofi sanan varsinaisessa merkityksessä, ja heidän välinen filosofinen vaikutussuhteensa kulkee yksisuuntaisesti Sartresta Beauvoiriin.

Tämän yksittäisen lausunnon perusteella lukuisat kommentaattorit ovat tehneet johtopäätöksen, että Beauvoir hylkäsi filosofian ja jätti sen kokonaisuudessaan Sartrelle. Beauvoir ei pitänyt itseään filosofina: hänellä ei ollut filosofisia intressejä tai näkemyksiä, eikä hänen teoksiaan tule tulkita filosofisessa viitekehyksessä. [67] Heinämaan mukaan tällainen johtopäätös on kuitenkin "täydellinen väärinkäsitys". [68] Se on jopa kohtalokas, koska se "kaventaa mahdollisuuksiamme ymmärtää Beauvoirin ajattelua sekä hänen teostensa muodostamaa kokonaisuutta. Lisäksi se estää meitä näkemästä fenomenologisen liikkeen jatkumona." [69] Beauvoirin asennoituminen filosofiaan on paljon monimutkaisempi kuin yksikantainen filosofi-kirjailija vastakkainasettelu antaa ymmärtää.

Beauvoir todellakin hylkää tietynlaisen tavan käsittää filosofia. Tämä ei silti tarkoita, että hän olisi sanoutunut täysin irti filosofiasta. Edellä viitatussa haastattelussa Beauvoir selventää vielä käsitystään filosofista. Mutta ennen tätä selvennystä, Beauvoir vahvistaa, että toisen tietoisuuden problematiikka oli nimenomaan hänen ideansa ei Sartren, ja Sartren teoksiin se ilmaantui vasta myöhemmin. Simonsia hämmentää, että tästäkään huolimatta Beauvoir ei luokittele itseään filosofiksi. Simonsin hämmästykseksi Beauvoir vastaa täsmentämällä mitä hän tarkoittaa filosofilla:

[F]or me, a philosopher is someone like Spinoza, Hegel, or like Sartre; someone who builds a great system, and not simply someone who loves philosophy, who can teach it, who can understand it, and who can use it in essays, etc., but it is someone who truly constructs a philosophy. And that, I did not do... I never cared so much about doing it. I decided in my youth that it was not what I wanted." [70]

Tällaisia suuria filosofeja mahtuu vain muutama vuosisataa kohden. Beauvoirin mielestä Sartre kuuluu näiden harvojen joukkoon, mutta hän itse ei; eihän hän oman määritelmänsä mukaan ole edes filosofi.

Beauvoir tarkoittaa filosofialla systeemirakennusta, jossa filosofi nähdään originellina keksijänä, joka työskentelee älyllisestä perinteestä riippumatta tai sitä vastaan. [71] Tämä käsitys filosofista vaikuttaa myös filosofi–kirjailija-vastakkainasettelun taustalla. [72] Beauvoirin luonnehdinta auttaa ymmärtämään miksi hän kieltää olevansa filosofi. Taustalla on yksinkertaisesti se tosiseikka, että hänen kirjalliset/filosofiset tuotoksensa eivät täytä edellä mainittuja kriteereitä. Beauvoir ei rakentanut filosofista systeemiä, eikä esittänyt metafyysistä teoriaa. Tässä filosofi-merkityksessä Beauvoir ei siis ollut filosofi.

Tämä ei ole kuitenkaan viimeinen sana aiheesta, sillä Beauvoir esittelee kirjoituksissaan vaihtoehtoisen tavan ymmärtää filosofia. Hänelle filosofinen tutkimus on luonteeltaan "totuuden etsimistä ja evidenssin tavoittelemista, kysymistä ja keskustelua toisten kanssa." [73] Heinämaan mukaan tämä näkemys nousee selkeästi esille Beauvoirin omaelämänkerran jaksoissa, jossa hän rinnastaa kartesiolaisuuden ja hegeliläisyyden.

"Jatkoin Hegelin lukemista ja aloin ymmärtää häntä paremmin; hänen ajattelunsa rikkaus häikäisi minut yksityiskohdissa, järjestelmän kokonaisuus huimasi. Niin, tuntui houkuttelevalta unohtaa itsensä universaaliin ja tarkastella omaa elämää historian päämäärän perspektiivistä, etäisyys joka tarjosi näkökulma myös kuolemaan: miten naurettavalta silloin näytti tämä mitätön hetki maailman kulussa, yksilö, minä! – – Mutta sydämeni vähäisimmät liikkeet kumosivat tällaiset spekulaatiot: toivoni, vihani, odotukseni, ahdistukseni todistivat kaikki tällaisia ylityksiä vastaan; pako universaaliin oli vain ohimenevä vaihe elämässäni. Palasin Kierkegaardiin, jota olin lukenut intohimoisesti; hänen julistamansa totuus uhmasi epäilystä yhtä voitokkaasti kuin kartesiolainen evidenssi; ei Järjestelmä, ei Historia eikä itse Paha Henki pystynyt kumoamaan elävää varmuutta; 'Olen olemassa, tässä ja nyt, minä.'" [74]

Beauvoir asettaa vastakkain hegeliläisen systeemin ja omat tunteensa, ja päätyy torjumaan Hegelin järjestelmän, koska se on riittämätön selittämään hänen kokemuksiaan, elämyksiään ja tunteitaan. Näitä tuntemuksia ei pidä samaistaa yksityiselämän arkisiin tuntemuksiin, vaan Beauvoirin ajatteluketju tulee ymmärtää filosofisena väitteenä; väitteenä filosofisen ajattelun luonteesta. [75] Beauvoir muotoilee tämän filosofiakäsityksen eksplisiittisemmin vuonna 1985 Simonsille antamassaan haastattelussa. Siinä Beauvoir vastaa Toisen sukupuolen filosofista statusta koskevaan kysymykseen seuraavalla tavalla:

"[W]hile I say that I'm not a philosopher in the sense that I am not the creator of a system, I'm still a philosopher on the sense that I've studied a lot of philosophy, I have a degree in philosophy. I've taught philosophy, I'm infused with philosophy; and when I put philosophy in my books it's because that's a way for me to view the world; and I can't allow them to eliminate that way of viewing the world, that dimension of my approach to women, as Mr. Parshley has done." [76]

Beauvoirin filosofi-luonnehdinta laajentaa käsitystä filosofista ja filosofiasta. Filosofi ei ole välttämättä systeeminrakentaja ja originelli keksijä, vaan hän voi olla myös tiedonjanoinen ajattelija, jonka elämä ja tuotanto kytkeytyvät filosofiseen ajatteluun monella eri tavalla ja tasolla.

Beauvoirin filosofian luonnetta koskevat pohdinnat tulevat parhaiten ymmärretyksi osana mannermaisen filosofian perinnettä. Tässä perinteessä Descartesia ei sivuuteta suoralta kädeltä dualistina tai solipsistina, vaan häntä luetaan ja arvostetaan "totunnaisen ja dogmaattisen ajattelun radikaalina kriitikkona". [77] Oleellisena lähteenä on metodologinen teksti, Principia Philosophiae, jossa Descartes kehottaa meitä – edes kerran elämässämme – kyseenalaistamaan kaikki perustavanlaatuiset vakaumuksemme ja epäilemään kaikkea mikä sisältää hitusenkin verran epävarmuutta. Tarkoitus ei ole kritisoida toisia, vaan radikaalin itsekritiikin kautta horjuttaa omia ennakkoasenteita ja ottaa vastuu omista uskomuksista ja vakaumuksista. [78]

Epäilyn-projektin tavoitteena on saavuttaa parempi ymmärrys omasta tilanteestamme maailmassa, selventää kysymyksiä: mitä tarkoittaa olla olemassa ja olla maailmassa. Heinämaa huomauttaa, että tämä on sama tavoite, jonka Beauvoir asettaa filosofiselle esseilleen ja kirjallisille töilleen. [79] Filosofiset ja kaunokirjalliset pyrkimykset kietoutuvat yhteen. Vuoden 1927 päiväkirjassa Beauvoir kuvailee tätä projektiaan seuraavasti:

"I must work on a work in which I believe – – To write "essays on life" which would not be a novel, but philosophy, linking them together vaguely with a fiction. But the thought would be the essential thing and I would be searching to find the truth, not to express it, to describe the search for truth." [80]

Kaunokirjalliset teokset käsittelevät filosofisia kysymyksiä ja kaunokirjallisuus puolestaan tarjoaa filosofisille teksteille mahdollisten maailmojen joukon; fiktion ja mielikuvituksen avulla tavoitettavat todellisuudet, jotka vain paikoittain muistuttavat reaalitodellisuuttamme. [81]

"[K]irjallisuuden olennaisiin rooleihin kuulu mielestäni näyttää moniselitteisiä, erillisiä, ristiriitaisia totuuksia, joilla ei ole minään hetkenä yhteistä nimittäjää minussa eikä minän ulkopuolellani; joskus niiden yhdistäminen onnistuu vain sijoittamalla ne kuvitteelliseen kokonaisuuteen." [82]

Kirjallisuuden filosofinen tehtävä on olemassaolon merkityksen valaiseminen. Sillä on korvaamaton tehtävä ihmiselämässä, sillä se vaalii elämän äärettömyyttä, avaa uusia näkökulmia, paljastaa uusia horisontteja ja kurottaa käsilläolevan todellisuuden tuolla puolen . [83] Tarkoituksena on parantaa ihmisen itsetuntemusta, avata kokemuksen monimuotoisuutta erilaisista näkökulmista käsin. Henkilökohtaisella tasolla filosofia ja kirjallisuus tyydyttävät Beauvoirin lakkaamatonta tiedonjanoa, tarvetta kohdata maailma ja toiset:

"[T]iedon etsimistä en voi ikinä lopettaa, koska ikinä ei voi tietää tarpeeksi. En väitä että käyttäisin jokaisen hetkeni hyödyllisesti – hyödytönkään hetki ei mene hukkaan, jos se tuottaa iloa. Mutta teenpä sitten työtä, huvittelen tai kierrän maailmaa, punaisena lankana säilyy halu tietää enemmän." [84]