« Paatoksen 10-vuotisjuhlanumero

Anna Nurminen

Kansa on ummehtunut sana. Se löyhkää vanhoilta historiankirjoilta ja ruudilta. Kansa on tulevaisuuden ihmiselle kirosana, jonka lausuminen tuntuu yhtä pahalta kuin meille sana rotuoppi.

Jäte on päivän sana. Jos haluaa vaikuttaa relevantilta ajattelijalta lähitulevaisuuden ihmisten silmissä, kannattaa kirjoittaa jätteistä. Asettaisin pelimerkkini koska vain jätteille. Kansalla häviäisin varmasti.

Kansan käsite on vaarallinen. Se antaa olemiselle tarkoituksen ja oikeutuksen ex nihilo: jos et kuulu kansan käsitteen alle, sinulla ei ole oikeutta olla! Unohtakaamme kansa, jätteet kertovat olemisesta paljon enemmän.

***

Miten ajatella olemista toisin?

Toisin mihin nähden? Miten olemista ajatellaan nyt? Miten kansa ja jäte liittyvät siihen, miten me ajattelemme olemista?

***

Homogeeninen – heterogeeninen. Tämä on jaottelu, jonka Georges Bataille on luonut lävistäväksi ajattelumalliksi tekstiensä korpukseen. Homogeeninen on maailma, joka tuottaa. Maailma jossa jokainen elementti on väline ja jotain varten ilman arvoa itsessään.^[1]  Kapitalistinen maailma on homogeeninen maailma. Mutta ei ainoa maailma. Aina on jotain, mikä jää tuottamisen ulkopuolelle. Homogeenisen maailman näkökulmasta se on irrationaalista, koska sille ainoata rationaalista toimintaa on sellainen, joka tuottaa jotain. Homogeeninen maailma ei kuitenkaan koskaan ole yksin. Tuottamisen prosessissaan se itse synnyttää sivutuotteenaan ylijäämää, joka jää homogeenisen ulkopuolelle. Tätä ylijäämää löytyy valtavina kasoina kaupunkien laitamilta, maan alta ja meren pohjasta, valtameren pinnalta ja eläinten vatsoista – niistä paikoista, jotka ovat meiltä piilossa.

Jätteet kuuluvat siihen maailmaan, jota Bataille kutsuu heterogeeniseksi. Heterogeeninen ei tuota mitään, sen jokainen elementti on ainoastaan itseään varten – suvereeni. Bataille luettelee toimintaa ja asioita, jotka kuuluvat heterogeeniseen: jätteet, taide, tragedia, sureminen, nauru, luksus, timantit, ulosteet, suureellisten monumenttien rakentaminen, pelit, spektaakkelit, leikki, erotiikka, kirjallisuus ^[2].

Heterogeeninen maailma on jakautunut kahtia ylhäiseen ja alhaiseen, puhtaaseen ja saastaiseen osaan ^[3]. Tässä kohtaa Bataille on saanut inspiraationsa suoraan 1900-luvun alun antropologeilta ja Freudilta, jotka analysoivat primitiivistä pyhän käsitettä. Pyhä herätti kauhua, oli irrationaalista ja ennustamatonta, ja siksi se piti eristää arjesta, työn maailmasta, piilottaa katseilta ja ottaa esiin vain juhlan aikaan, kun normaali asioiden järjestys kääntyi hetkeksi päälaelleen. Pyhään liittyi vaarallisia voimia, jotka täytyi valjastaa, pyhä oli tabu. Pyhän merkitys oli kaksinainen. Se oli samaan aikaan ylevää ja saastaista. Eivät vain erilaiset jumaluudet, papit tai taikakalut olleet pyhiä, vaan myös kuollut ruumis, kuukautisveri, tautinen ihminen sisälsivät tätä samaa pelottavaa voimaa, joka täytyi piilottaa arjesta ja katseilta. Pyhän kaksinainen merkitys ylevänä ja saastaisena on nykykielenkäytössä kadonnut. Keskiajalla tästä ambivalenssista oli vielä muistumia. Sacer tarkoitti pyhän lisäksi häpeällistä tautia: syfilistä ^[4].

Heterogeeninen maailma on samalla tavalla dualistinen kuin primitiivinen pyhän käsite. Jätteet kuuluvat alhaiseen heterogeeniseen. Ylhäiseen heterogeeniseen kuuluvat Jumala, kuningas, jalot tuntemukset, luksus ja ylellisyys, elokuvatähdet, idolit. Taide voi kuulua joko ylhäiseen tai alhaiseen heterogeeniseen. Samoin itkeminen, nauru tai erotiikka – julkisuuden henkilö voi pudota ylhäisen alueelta alhaiseen. Homogeeninen maailma pyrkii parhaansa mukaan eliminoimaan, sulauttamaan itseensä tai valjastamaan käyttöönsä heterogeenisen aluetta, jota se pelkää, häpeää tai halveksii. Esimerkiksi jätteet, ulosteet, kerjäläiset, joutilaat ja toisinajattelijat pyritään eliminoimaan. Homogeeninen häpeää jätteitä ja köyhiä, jotka kuuluvat alhaiseen heterogeeniseen ja jotka ovat sen omaa ylijämää, ja se vihaa toisinajattelijoita, jotka eivät suostu mukautumaan sen tuotantokeskeiseen logiikkaan. Homogeeninen myös sulauttaa itseensä heterogeenisen eri muotoja tuotteistamalla niitä osaksi hyötykeskeistä systeemiään. Kuitenkin kyvyttömänä löytämään itseisarvoja omasta piiristään, homogeeninen joutuu etsimään heterogeenisesta auktoriteetit ja pakkovallan, joihin se voi turvautua pitäessään kaiken itsestään poikkeavan kurissa. Se tarvitsee suvereenin, joka valjastetaan ylhäisen heterogeenisen alueelta koko homogeenisen systeemin oikeutukseksi ja edustajaksi. Monarkioissa tällainen edustaja on kuningas. Tasavallassa edustaja on Kansa. ^[5] Kansan käsite vetoaa kansalaisten kunniantuntoon ja asettaa itsensä jaloksi päämääräksi, jonka puolesta elää ja kuolla on korkein halumme. Homogeeninen maailma tarvitsee kiinteän perustelun, joka ei palaudu olemaan mitään muuta varten. Koska homogeeniset elementit ovat aina jotain varten, homogeeninen systeemi joutuu perustelemaan itsensä omasta näkökulmastaan irrationaalisella ja hyödyttömällä tavalla. Kuningas, Kansa, Jumala, Hyvinvointi ja Talouskasvu kuuluvat kaikki ylhäiseen heterogeeniseen: ne ovat pyhää. Pitääkseen alhaisen heterogeenisen kurissa homogeeninen joutuu turvautumaan auktoriteetteihin ja pakkovaltaan, joka valjastetaan käyttöön ylhäisen heterogeenisen alueelta.

***

Kansa ja jätteet sijoittuvat heterogeenisen alueelle – kansa tosin ylhäisen ja jalon alueelle, kun jätteet taas alhaisen ja saastaisen alueelle. Väitän kuitenkin, että sekä kansa että jätteet ovat juuri näillä hetkillä muuttamassa sijaintejaan bataillelaisella homogeeninen–heterogeeninen-kartalla. Mikä on kansan tulevaisuus? Mikä on jätteiden tulevaisuus?

Filosofiset järjestelmät ovat usein homogeenisiä siinä mielessä, että niissä pyritään löytämään jokin perimmäinen substanssi tai telos, jota varten kaikki muu on ^[6]. Tämä perimmäinen on itse kuitenkin heterogeeninen. Se saapuu homogeenisen systeemin perustaksi ex nihilo ja on tässä mielessä metafysiikkaa. Myös Kansa on metafysiikkaa – väljähtänyttä sellaista. Metafysiikan kohtalo on aina lopulta väljähtää. Länsimaiden historia on metafysiikan hitaan kuoleman historia. Olemme nähneet niin Ideoiden, Historian, Jumalan, Subjektin kuin Materiankin kuolevan. Seuraavaksi kuolee Kansa. Sen käsite matkaa manan maille tai toisin sanoen siitä tulee ruma metafyysinen sana, joka halutaan poistaa kielenkäytöstä, koska se kertoo entisajan typeristä oletuksista. Kansa siirtyy samaan joukkoon rodun ja binäärisen sukupuolen kanssa. Sen tulevaisuus on metafysiikan vahakabinetissa.

Jätteiden suhteen olemme lähestymässä niin katastrofaalista pistettä, että meidän on pakko kohdata ne ja tehdä niille jotain muutakin kuin piilottaa ja olla ikiajoiksi ajattelematta niitä. Homogeeninen maailma, joka on itse synnyttänyt jätteet ja kätkenyt ne kuin häveten aviotonta lastaan, joutuu vihdoin siihen tilanteeseen, jossa sen on huomioitava valtavaksi paisunut hirviömäinen ylijäämänsä. Homogeeninen maailma onkin jo alkanut soveltaa tehokkaasti sulautustaktiikkaansa ja kehittelee kilpaa jätteitä hyödyntäviä teknologioita. Jätteiden status alkaa pikkuhiljaa muuttua: ne eivät ole enää homogeenisen näkökulmasta jätettä, kun ne astuvat tuotannon piiriin. Tässä tapauksessa homogeenisen sulauttamisvimma on todella tervetullutta. Homogeeninen maailma tunnustaa vihdoin äpäränsä.    

Kansa on menettämässä tai on jo oikeastaan menettänyt statuksensa valtiomuotomme oikeuttajana. Sen tilalle on astunut Talouskasvu, joka näyttäisi sekoittavan homogeenis–heterogeenisen jaottelua (mutta se on toisen analyysin aihe). Kansalla ei ole enää ylhäisen heterogeenisen funktiota eikä sillä ole homogeenisen funktiota. Sillä tulee olemaan alhaisen heterogeenisen funktio – tai pikemminkin epäfunktio – siinä mielessä, että se heitetään romukoppaan pois kielenkäytöstä. Jätteet taas ovat menettämässä jätteiden statustaan ja siirtymässä yhä enenevissä määrin homogeenisen piiriin.

***

Miten ajatella olemista toisin?

Jätteet ja kansa ovat toimineet konkreettisina esimerkkeinä bataillelaisen homogeeninen–heterogeeninen-jaottelun sisällä. Voimme johtaa tästä jaottelusta kuitenkin myös logiikan ajattelulle ja toiminnalle ylipäätään. Meillä on tapana oikeuttaa ajatteluamme ja toimintaamme vetoamalla hyötyyn. Kaiken pitää tapahtua jotain varten eli kuulua homogeenisen piiriin. Ongelmia syntyy, kun ajattelemme, että esimerkiksi ihmiset tai oleminen omaavat varten-luonteen. Tällöin ihmisestä tai olemisesta tulee jotain, mikä voidaan aina uhrata korkeamman tarkoituksen vuoksi – Kansan vuoksi, Isänmaan vuoksi, Johtajan vuoksi, Talouskasvun vuoksi. Jokaista ihmistä ja jokaista olemista mitataan yhtä tikkua vasten. Kaikki on yhteismitallista, kaikkea voidaan verrata – yhdenvertaisuus joka kääntyy totalitarismiksi. Myöskään se ei vaikuta hyvältä vaihtoehdolta, että korotamme ihmisen Ihmiseksi tai olemisen Olemiseksi, jonka nimiin ajattelemme ja toimimme. Molemmissa tapauksissa kaikki totalisoidaan yhden nimittäjän alle. Kun kysyn, miten ajatella olemista toisin, kysyn, miten ajatella olemista niin, ettei se ole väline jotain muuta tarkoitusta varten eikä yleinen periaate, johon kaikki muu voidaan palauttaa. Pitäytyessämme bataillelaisella kartalla vastaukseksi jää alhainen heterogeeninen – oleminen joka ei ole mitään varten eikä halua alistaa mitään itseään varten. Oleminen joka ei ole yleinen kattokäsite vaan, Jean-Luc Nancya lainatakseni, singulaarinen. Oleminen joka ei tuota vaan on, Nancya edelleen lainatakseni, joutilas.

Homogeenisesta maailmasta ei voi eikä pidäkään pyrkiä kokonaan eroon. Se mikä homogeenisessa on kuitenkin ongelmallista, on sen pakkomielle levittäytyä kaikkialle. Ei voi myöskään sanoa, että kaikki sisällöt, jotka ovat tällä hetkellä homogeeniseen nähden alhaista heterogeenista, olisivat välttämättä erityisen tavoiteltavia. Sen sijaan alhaisen heterogeenisen logiikka ei minkään välineenä eikä minkään oikeutuksena tarjoaa hyvän polun olemiselle, taiteelle, filosofialle ja kirjoittamiselle. Tällaisena ne purkavat ja vastustavat homogeenisen hyötyajattelua. Kun homogeenisen näkökulmasta oleminen on joutilasta laiskottelua, filosofia järjetöntä ja hyödytöntä, taide irrationaalista ja kirjallisuus asiatonta, olemme oikeilla jäljillä.  Kun homogeeninen maailma pelkää, häpeää ja hämmentyy, on kyse taiteesta, filosofiasta, olemisesta. Filosofinen teksti voi todeta onnistuneensa, kun hallituksemme pyyhkii sillä takamuksensa ja saa ihottuman. Oleminen, filosofia, taide, kirjallisuus – piikkejä homogeenisen lihassa.

Kirjallisuus

Bataille, Georges (1933): ”La notion de dépense”. Ilmestynyt teoksessa Bataille, Georges (1970): Œuvres complètes I. Ss. 302–320. Pariisi: Éditions Gallimard.

Bataille, Georges (1933–34): ”La structure psychologique du fascisme”. Ilmestynyt teoksessa Bataille, Georges (1970): Œuvres complètes I. Ss. 339–371. Pariisi: Éditions Gallimard.