Ville Räisänen, Tampereen yliopisto

Markku Terho on virkaiältään vanhin Suomessa potilastyötä tekevä neurokirurgi. Lääketieteen lisensiaatille ja neurokirurgian erikoislääkärille on 30-vuotisen uransa aikana kertynyt noin 6000 aivoleikkausta. Kun Aamulehden toimittaja kysyi Terholta sielun olemassaolosta, vastaus oli seuraava: ”Sieluun liittyy kysymys tietoisuudesta, mutta kukaan ei osaa selittää, mitä tietoisuus on. Minun on vaikea ajatella, ettei kaiken takana ole jotain merkitystä. Miksi jotain ylipäätään on, jos sillä ei ole merkitystä!” ^[1]

Miksi olemme tietoisia olentoja? Miksi minun olemassaoloni tuntuu joltakin sen sijaan, että se ei tuntuisi miltään? Tietoisuus on jotain sellaista, mikä tuntuu vielä pakenevan selityksiä. Vaikka on selvää, että tietoisuus on osa sitä luonnollista maailmaa jossa me kaikki elämme, kukaan ei vielä tiedä tarkkaan miten. Sellaista mielenfilosofista näkemystä, jossa tietoisuutta katsotaan löytyvän kaikkialta, nimitetään panpsykismiksi. 

Pohdin esseessäni kahta hieman erilaista kysymystä liittyen tietoisuuden levinneisyyteen. Ensimmäinen kysymys koskee sitä mitä merkitystä meille on sillä, mitä on olemassa. Toinen taas koskee sitä, tiedämmekö mitä on olemassa. Väitän, että ensimmäisessä tapauksessa intuitiot panpsykismistä ovat hyvin perusteltavissa. Toisessa tapauksessa vaikuttaa siltä, että emme vielä tiedä miten asiat ovat. Tästä syystä myös spekulatiivisemmalla filosofialla voi olla annettavaa olemassaoloa koskeviin keskusteluihin.  

Esseeni rakenne on seuraava. Ensimmäisessä luvussa määrittelen kirjoitukseni kaksi tärkeintä käsitettä, jotka ovat tietoisuus ja panpsykismi. Toisessa luvussa tarkastelen sitä, voiko evoluutioteoria selittää tietoisuuden. Kolmannessa luvussa pohdin panpsykismin merkitystä ihmiselle luontosuhteen kautta. Neljännessä luvussa avaan sitä, mitä luonnontiede sanoo panpsykismistä ja selvitän, ovatko intuitiot laajalle levinneestä tietoisuudesta pelkkää toiveajattelua. Viimeisessä luvussa esitän esseeni johtopäätökset.

Tietoisuus ja panpsykismi

Kun tietoisuudesta puhutaan tai kirjoitetaan, ei ole aina selvää mitä tietoisuuden käsitteellä tarkkaan ottaen tarkoitetaan. Mielenfilosofiassa kokemuksellinen tietoisuus (phenomenal consciousness) määritellään seuraavasti. Asia on tietoinen, jos ja vain jos on olemassa jotakin minkälaista (what is it like) on olla kyseinen asia^[2]. Kokemuksellinen tietoisuus koostuu siis sellaisista kokemuksista, jotka tuntuvat joltakin. Näitä ovat esimerkiksi kipu, nautinto ja kosketus-, valo- ja ääniaistimukset.^[3] Kokemuksellisen tietoisuuden määritelmä havainnollistaa yksinkertaisimman tietoisuuden muodon. Jos kokemuksellinen tietoisuus puuttuu, tällaisen asian katsotaan olevan täysin vailla tuntemusta siitä, mitä on olla tällainen asia.^[4] Kehittyneempiä tietoisuuden muotoja ovat esimerkiksi refleksiivinen tietoisuus ja itsetietoisuus. Selvyyden vuoksi, tästä lähtien termi tietoisuus viittaa kokemukselliseen tietoisuuteen. Mikäli tietoisuudella viitataan johonkin muuhun tietoisuuden muotoon, käytän muuta ilmaisua. 

Tieteentekijöiden kiinnostus tietoisuutta ja sen erilaisia muotoja kohtaan kasvaa koko ajan. Ongelmana kuitenkin on, että tietoisuutta ei voida havaita suoraan millään instrumentilla tai laitteella riippumatta siitä, kuinka kallis tai hieno laite on kyseessä ^[5]. Nykyisin on selvää, että ihmisen tapauksessa aivotoiminta on yhteydessä tietoisuuteen. Mutta kukaan ei osaa selittää sitä, miten fyysiset aivoprosessit tuottavat tai miten niistä seuraa sisäinen kokemuksellinen maailma. Mielenfilosofiassa tätä selityksen puutetta kutsutaan nimellä tietoisuuden kova ongelma ^[6]. 

Vaikka tiede ei osaa selittää tietoisuutta, tiedämme, että tietoisuus on olemassa. Subjektiivinen kokemus on jotain, mistä voimme olla täysin varmoja. Voimme toki erehtyä siitä, mitä tarkkaan ottaen koemme, mutta emme siitä, että meillä on kokemus ylipäänsä. Koska emme pysty havaitsemaan tietoisuutta objektiivisesti, on esitetty äärimmäisiä näkemyksiä, joiden mukaan tietoisuutta ei ole lainkaan olemassa (eliminativismi) tai että se on vain jonkinlainen illuusio ^[7]. Voidaan kuitenkin kysyä, että jos minusta vaikuttaa siltä, että olen tietoinen, mutta itse asiassa en olisi oikeasti tietoinen, niin minkälaisessa tilassa silloin olisin? Kysymys on mieletön. 

Termi panpsykismi pohjautuu kreikankielisiin sanoihin pan (kaikki) ja psyche (mieli). Termi on alkujaan peräisin 1500-luvulla vaikuttaneelta filosofi Francesco Patrizilta. Panpsykismin ideaa ns. läntisessä kulttuuripiirissä voidaan kuitenkin jäljittää kauas historiaan aina antiikkiin asti.^[8] Nykyinen panpsykismi tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan tietoisuus on perustavanlaatuista (fundamental) ja sitä on kaikkialla. Panpsykismi voidaan jakaa vielä pankokemuksellisuuteen ja pankognitivismiin, jonka mukaan ajatus on perustavanlaatuista ja kaikkialla olevaa.^[9] Tässä esseessä panpsykismillä tarkoitan pankokemuksellisuutta, jota selvennän vielä seuraavalla esimerkillä. Ihmisen kokemuksellisen maailman voidaan olettaa olevan monimutkaisempaa kuin esimerkiksi hiiren kokemuksellisen maailman. Panpsykismin mukaan kokemuksellinen maailma kuitenkin jatkuu eläimien ja kasvien kautta aina olemassaolon perustaviin osiin saakka, olivat ne mitä tahansa – kuten esimerkiksi elektroneja tai kvarkkeja.^[10] En siis väitä, että kaikki asiat ajattelevat tai että kaikilla asioilla olisi samanlainen kokemuksellinen maailma kuin ihmisellä.

Panpsykismin määritelmää voidaan vielä tarkentaa erottamalla se näkemyksistä, jotka saattavat muistuttaa sitä. Skrbinan^[11] mukaan panpsykismi ei ole animismia, jossa katsotaan, että kaikissa luonnollisissa asioissa on jonkinlainen sielu tai henki. Panpsykismi ei myöskään ole hylozoismia, joka väittää, että kaikki luonnolliset asiat ovat eläviä. Kaikki filosofit, jotka kannattavat panpsykismiä eivät siis automaattisesti kannata myös animismia tai hylozoismia. Mutta on toki mahdollista, että joku, joka kannattaa panpsykismiä, kannattaa myös animismia ja/tai hylozoismia. Tällä tavalla näkemykset voivat mahdollisesti sekoittua toisiinsa. 

Voiko evoluutioteoria selittää tietoisuuden?

Luonnon kehitystä selitetään usein Charles Darwinin (1809-1882) kehittämällä evoluutioteorialla. Jos tietoisuus on osa luontoa, voiko evoluutioteoria tällöin selittää tietoisuuden? Evoluutioteorialla on kieltämättä vahva selitysvoima biologiassa, mutta tietoisuuden kohdalla sen rajoitukset tulevat esille. Velmansin^[12] mukaan evoluutioteoria pystyy kyllä selittämään jotakin tietoisuuden muotojen kehittymisestä. Kun materiaaliset asiat kehittyvät monimutkaisemmiksi, tietoisuuden muodot kehittyvät yhdessä (co-evolve) materian kanssa. Velmans kuitenkin osoittaa artikkelissaan, että evoluutioteoria ei pysty selittämään tietoisuuden olemassaoloa, kuten se ei pysty selittämään myöskään materian olemassaoloa. ”Satunnainen variaatio geeneissä” ei vain tuota minkäänlaista tietoisuuden selittävää mekanismia.

Tietoisuuden ongelmallisuus tulikin esille biologiassa jo varhain. Esimerkiksi Thomas Huxley (1825-1895) vertasi aikanaan tietoisuutta veturin pillin vihellykseen. Pillin vihellys on kyllä peräisin veturista, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta itse veturin toimintaan. Jos tietoisuus siis pyyhkäistäisiin kokonaan pois, mutta aivot jatkaisivat toimintaansa, ihmisen käyttäytyminen jatkuisi täysin samalla tavalla. Myös nykyisessä kognitiivisessa psykologiassa ja neurotieteessä on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan tietoisuus on ainoastaan tiedonkäsittelyn hyödytön sivuilmiö ^[13].          

Mielenfilosofiassa edellä mainitun kaltaisia näkemyksiä voidaan kutsua epifenomenalismiksi. Sen mukaan materiaaliset tapahtumat aiheuttavat tietoisia kokemuksia, mutta tietoiset kokemukset eivät voi aiheuttaa materiaalisia tapahtumia eivätkä myöskään uusia tietoisia kokemuksia ^[14]. Epifenomenaalinen näkökanta vaikuttaa absurdilta. Jos epifenomenalismi on totta, tällöin esimerkiksi havainnoillamme tai tiedoillamme ei ole mitään tekemistä taiteellisten töidemme tai teknologisten keksintöjemme kanssa. Epifenomenalismin kannattaminen saattaakin johtaa siihen, että tietoisuuden olemassaolo kielletään.^[15] 

Voidaan kysyä: miksi ihmeessä sellainen ilmiö kuin tietoisuus ja sen erilaiset muodot olisivat kehittyneet vain jonkinlaisiksi hyödyttömiksi sivutuotteiksi? Paavilaisen^[16] mukaan asiaa voidaan aivan hyvin ajatella päinvastoin. Tietoisuus saattaa itse asiassa olla ratkaiseva laadullinen hyppy evoluution aikana. Tästä huomautuksesta seuraa kuitenkin kysymys: missä vaiheessa tällainen hyppy sitten olisi tapahtunut? Missä vaiheessa kehittynein ei-tietoinen asia muuttuu tietoiseksi? Panpsykismi tarjoaa kysymykseen yksinkertaisen ratkaisun. Mitään mielivaltaista kohtaa, jolloin jokin kehittynein ei-tietoinen asia muuttuu tietoiseksi ei tarvitse löytyä. Tietoisuutta on aina ollut siellä missä materiaakin.^[17] 

Ihmisen suhde luontoon

Panpsykismin merkitystä voidaan tarkastella ihmisen suhteessa luontoon. Filosofi René Descartes (1596-1650) jakoi olevan kahteen substanssiin, materiaan (res extensa) ja mieleen (res cogitans). Substanssia voidaan parhaiten ajatella asiana, joka voi olla olemassa itsessään, ilman toista substanssia. Näin ollen mieli voisi olla olemassa ilman materiaa ja materia voisi olla olemassa ilman mieltä.^[18] Voidaan väittää, että Descartesin mukana syntyi näkemys luonnosta jonakin tilassa olevana ja mitattavana, mekaanisena, ilman mieltä tai tietoisuutta. Vaikka tällaista kartesiolaista mieli-keho-dualismia on kritisoitu hyvin perusteellisesti, on se silti painunut syvälle ihmisten psyykeihin. Dualistisen intuition laajuutta on myös tutkittu empiirisesti ja sen on todettu olevan yleistä ^[19]. 

Vetlesenin^[20] mukaan mekanistinen käsitys luonnosta tulee luonnontieteen lisäksi esille myös laajemmin nykyisessä kulttuurissamme. Mekanistisessa maailmassa luonnolla ei ole enää itsenäistä arvoa. Luonnon kohteleminen vain jonkinlaisena ”kasana asioita” on osaltaan mahdollistanut sen laajamittaiseen hyväksikäytön. Tämä hyväksikäyttö on kulminoitunut tilanteeseen, jossa ilmastonmuutoksesta on tullut mahdollinen eksistentiaalinen uhka ihmiskunnalle. Panpsykismissä todellisuuden luonne nähdään kuitenkin eri tavalla. Siinä materia ja tietoisuus eivät ole kaksi erillistä substanssia, vaan siellä missä on materiaa, on myös tietoisuutta. Nämä kaksi ovat toisistaan erottamattomia. 

Panpsykismi ja ekologinen ajattelu yhdistyvät syväekologian perustaja Arne Naessin ajattelussa. Hampen^[21] mukaan Naess tarjosi sellaisia eettisiä intuitioita, jotka painottivat tarvetta omaksua panpsykistinen metafyysinen näkökulma. Itsensä tunnistaminen muissa elävissä olennoissa vie ihmisen ymmärrykseen siitä, että hän on tullut yhdestä luonnon kokonaisuudesta ja että hän pystyy osallistumaan tämän kokonaisuuden ylläpitämiseen ja luomiseen. Syväekologiassa on tärkeää, että paikkojen, kasvien ja eläimien itsenäinen arvo tunnustetaan, koska ne ovat osa suurempaa prosessia. Tällainen tunnistaminen on helpompaa, jos käsitämme nämä edellä mainitut jollain tavalla tietoisina. Panpsykismin avulla voimme tuntea olevamme jotain suurempaa kuin pelkkä ”minä”. Luonnolla on tällöin aivan erilainen merkitys kuin pelkkä ”kasa asioita”. 

Tieteellinen näkemys panpsykismistä

Siitä, että panpsykismillä vaikuttaisi olevan hyviä piirteitä olemassaolon merkityksen kannalta ei vielä seuraa, että panpsykismi olisi totta. Panpsykismiä on kritisoitu usein tieteen tekijöiden puolelta. Esimerkiksi neurotieteilijä Anil Sethin ^[22] mukaan panpsykismi ei ole täysin hullu näkemys, mutta se saa nykyisin kohtuuttoman suurta mediahuomiota. Sethin mielestä filosofisen panpsykismin ongelma on, että se ei itse asiassa selitä mitään. Panpsykismi ei pysty esimerkiksi kertomaan, onko mustekala oikeasti tietoinen vai ei, tai miksi sinisen näkemisen kokemus on juuri sellainen kuin se on. Panpsykismi ei myöskään pysty tuottamaan testattavia hypoteeseja, joilla tällaisia asioita voitaisiin todella tutkia. 

Sethin ^[23] mukaan tietoisuuden todellinen ongelma on  selittää ja ennustaa tietoisuuden erilaisia ominaisuuksia aivoissa ja kehossa tapahtuvien materiaalisten prosessien avulla. Hänen mielestään tulevaisuudessa filosofinen tietoisuuden kova ongelma ikään kuin sulaa pois. Tämän mahdollistavat neurotieteen tietoisuuden todellisiin ongelmiin löytyvät ratkaisut. Analogiana ideasta Seth käyttää elämää. Luonnontiede ei ole koskaan löytänyt vitalistista ”elämän kipinää”, vaikka filosofiassa on tällaisia näkökantoja esitetty. Luonnontiede ei ole myöskään tullut siihen tulokseen, että elämää ei ole oikeasti olemassa (eliminativismi). Elämän kova ongelma vain suli pois, kun biologit alkoivat selittämään ja ennustamaan elävien systeemien ominaisuuksia, joita ovat esimerkiksi lisääntyminen ja homeostaasi. Kun neurotieteilijät selittävät tietoisten olentojen ominaisuuksia tarpeeksi, tietoisuus lakkaa tuntumasta ongelmalliselta. 

Tarkemmin katsottuna analogia elämän ja tietoisuuden välillä vaikuttaa kuitenkin hieman ontuvalta. Tieto, jota elämää tutkivat biologit käsittelevät, on yleisesti saatavilla olevaa, kolmannen persoonan tietoa. Tietoisuus on kuitenkin ensimmäisen persoonan tietoa. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka avaamme ihmisen pään ja kurkistamme sisälle, sieltä ei löydy sinistä väriä. Se, mitä voimme tehdä, on kysyä ihmiseltä hänen sinisen värin kokemuksestaan ja samaan aikaan kuvata hänen aivojaan. Tällä tavalla saadaan korrelaatioita yleisesti saatavilla olevien aivotapahtumien ja yksityisesti saatavilla olevien kokemusten välille. Mutta pystyvätkö nämä korrelaatiot selittämään, miten aivot synnyttävät tietoisuuden? Valitettavasti eivät pysty. ^[24]. On siis hieman vaikeaa nähdä, kuinka nykyisen kaltaiset empiiriset aivotutkimukset voisivat selittää tietoisuuden. 

Vaikka tieteilijät suhtautuvat usein nuivasti panpsykismiin, löytyy sille myös kannattajia. Neurotieteilijä Christof Kochin voidaan katsoa puoltavan jonkinlaista versiota panpsykismistä. Koch on nykyisin mukana kehittämässä alun perin neurotieteilijä Giulio Tononin muotoilemaa tietoisuutta selittävää teoriaa nimeltä Integrated Information Theory (IIT). IIT:n mukaan tietoisuus on perustavanlaatuista ja tietoisuutta voi löytyä hyvin yksinkertaisista systeemeistä, myös sellaisista, joissa ei ole aivoja. Koch väittää, että IIT:n erottaa filosofisesta panpsykismistä se, että IIT voidaan osoittaa kokeiden avulla vääräksi.^[25] IIT on kuitenkin kiistelty teoria ja sille löytyy omat kannattajansa, kriitikkonsa ja vastustajansa. Teoriana se on kuitenkin kehittyvä ja elinvoimainen ja uusin versio IIT:stä kulkee nimellä 4.0 ^[26]. 

Mielenkiintoiseksi IIT:n tekee se, että se lähtee liikkeelle kokemuksesta ja kysyy, miten materian täytyy olla muodostunutta, jotta siinä olisi tietoisuutta? IIT esittää, että kaikkea kokemusta määrittää viisi ”fenomenologista” aksioomaa. Kokemus 1) on olemassa itselleen (intrinsic), 2) kokemuksella on rakenne, 3) kokemus on juuri tietynlainen, 4) kokemus on yhtenäinen ja 5) kokemus on rajattu. Aksioomista seuraa viisi postulaattia, joita tarkastelun alla olevan systeemin pitää noudattaa. IIT:n mukaan tietoisen systeemin täytyy aina toteutua jossakin materiaalisessa substraatissa. Postulaatit 3 ja 4 eli informaatio ja integraatio kertovat, milloin materiaalisesta systeemistä todella tuntuu joltakin (what is it like). Jos integroitu informaatio on siis enemmän kuin nolla, systeemi on tietoinen. Toisin sanoen, systeemin sisäiset kausaaliset ominaisuudet, jotka vaikuttavat systeemiin määrittävät sen tietoisuuden asteen.^[27]

IIT:n mukaan tietoisuus on siis perustavanlaatuista, mutta ei välttämättä aivan kaikkialle ulottuvaa. Koch ^[28] pohtii kirjoituksissaan sitä, mitkä asiat IIT:n mukaan voisivat olla tietoisia. Nykyisin esimerkiksi tiedetään, että puut pystyvät muistamaan ja ne kommunikoivat keskenään. Koch kuitenkin huomauttaa, että vaikka tällaiset kognitiiviset kyvyt voivat viitata kohti tietoisuutta, tämä ei vielä todista, että puut olisivat tietoisia. Sen sijaan digitaaliset tietokoneet eivät IIT:n mukaan sisällä kuin hyvin pienen määrän hajanaisia sisäisiä kausaalisia suhteita. Tietokoneet eivät siis nykyisessä muodossaan ole tietoisia tai tule tietoisiksi huolimatta siitä, että niiden teho kasvaa. Kun keinotekoiseen systeemiin lisätään älykkyyttä, siitä ei seuraa, että systeemi tulisi tietoiseksi.

Tutkimukset kasvien parissa menevät kuitenkin paljon muistamista ja kommunikointia pidemmälle. Uudempaan käsitteelliseen kehikkoon liittyvässä kasvien neurobiologiassa (plant neurobiology) tutkitaan sitä, mitä solu- ja molekyylibiologian kautta voidaan tietää kasvien tavasta hahmottaa ympäristöään ja toimia siinä. Tavoitteena on saada selville tapoja, miten kasvit käyttäytyvät määrätietoisesti.^[29] Pacon ^[30] mukaan ei ole enää lainkaan outoa pohtia sitä, ovatko kasvit tietoisia. On selvinnyt, että joistakin kasveista löytyy hienostuneita sensomotorisia systeemejä asentoaisteineen ja monet kasvit aistivat omansa sekä vieressä olevan kasvin tuoksun. Yksi mielenkiintoisimmista pohdinnoista on, että kasveilla voi olla hyvin omanlaisensa tietoisuus, joka on muokkautunut niiden tarpeiden ja toimintojen mukaan. Tällainen tietoisuus voi olla radikaalisti erilainen kuin omamme tai mitä voimme edes kuvitella. Panpsykismin tapauksessa kasvien mahdollinen tietoisuus herättää kysymyksen siitä, voidaanko tietoisuuden raja löytääkin elävän ja ei-elävän asian väliltä? Tämä rajanveto johtaisi panpsykismiä rajoittuneempaan biopsykistiseen näkemykseen.     

Johtopäätökset

Palataan otsikon kysymykseen. Onko tietoisuutta kaikkialla vai ei? Vaikuttaa siltä, että asiasta ei ole yksimielisyyttä. Filosofisesti panpsykismin hyvä puoli on sen yksinkertaisuus. Jos tietoisuudelle ei ole selitystä ja luonnon kehitys on jatkuvaa, voidaan hyvin olettaa, että tietoisuus on perustavanlaatuista ja sitä on kaikkialla. Panpsykismi vaikuttaa kuitenkin monien tieteentekijöiden mielestä olevan epätotta. Ehkä on vain ajan kysymys, milloin yleisesti hyväksytty selitys tietoisuudesta muotoutuu ja tätä kautta selviää myös, kuinka laajalle levinnyttä tietoisuus on. Mutta milloin tällaisen teorian oletetaan syntyvän? Joidenkin mielestä teoria seuraa suoraan siitä, että neurotieteilijät vain jatkavat tutkimuksiaan. Toisten mielestä taas tarvitaan jonkinlainen käsitteellinen hyppy tai jopa tieteellisen paradigman muutos, ennen kuin tietoisuuden mysteeri alkaa todella avautua. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että tietoisuus tulee aina pysymään mysteerinä.

Toinen ja luonteeltaan erilainen kysymys on, että onko panpsykismillä jotain merkitystä olemassaololle? On ilmeistä, että intuitio tietoisuuden laajemmasta levinneisyydestä olisi hyväksi eettisille pohdinnoille olemassaolosta. Metafyysisten uskomusten kanssa ei ole kuitenkaan realistista odottaa ihmisten pääsevän niistä yksimielisyyteen. Jos jäämme odottelemaan yksimielisyyttä, voi ilmastonmuutos sillä aikaa pyyhkäistä maapallon monin paikoin asuinkelvottomaksi. Toisaalta tätä kirjoittaessani kaasuputket räjähtelevät, ohjukset lentävät ja öljy-yhtiöt takovat veret seisauttavia voittoja. Vaikka yritystä on, todellinen maailmanlaajuinen poliittinen yksimielisyys ei valitettavasti vaikuta yhtään sen realistisemmalta kuin metafyysinenkään.   

Lähteet

Albantakis, Larissa, Leonardo Barbosa, Graham Findlay, Matteo Grasso, Andrew Haun, William Marshall, William Mayner, Alireza Zaeemzadeh, Melanie Boly, Bjørn Juel, Shuntaro Sasai, Keiko Fujii, Isaac David, Jeremiah Hendren, Jonathan Lang & Giulio Tononi. (2022), “Integrated Information Theory (IIT) 4.0: Formulating the Properties of Phenomenal Existence in Physical Terms.” Cornell University Library, arXiv.org, 1-53.    

Chalmers, David. (1995), “Facing Up to the Problem of Consciousness.” Journal of Consciousness Studies, 2 (3), 200–219.

Forstmann, Matthias & Pascal Burgmer. (2015), “Adults Are Intuitive Mind-Body Dualists.” Journal of Experimental Psychology, 144 (1), 222-235.

Goff, Philip. (2021), “Putting Consciousness First. Replies to Critics.” Journal of Consciousness Studies, 28 (9-10), 289-328.

Goff, Philip, William Seager & Sean Allen-Hermanson. (2021), “Panpsychism”, The Stanford Encyclopedia of Philosophy, toim. Zalta, N. Edward https://plato.stanford.edu/archives/win2021/entries/panpsychism/

Hampe, Michael. (2013), “Explaining and Describing: Panpsychism and Deep Ecology.” Teoksessa Contemporary Perspectives on Early Modern Philosophy. Nature and Norms in Thought, toim. Martin Lenz & Anik Waldow. Dordrecht: Springer, 179-202. 

Karhunkorpi, Marjaana. (2021), Taysin erikoislääkäri Markku Terho joutui poikkeukselliseen koettelemukseen pelastaessaan 3-vuotiaan hengen. Aamulehti. 28.11.2021.

Kim, Jaegwon. (2011), Philosophy of Mind. 3rd. edition. New York: Westview Press.

Koch, Christof. (2021), “Reflections of a Natural Scientist on Panpsychism.” Journal of Consciousness Studies, 28 (9-10), 65-75.

Koch, Christof. (2019), The Feeling of Life Itself. Why Consciousness is Widespread but Can`t Be Computed. Cambridge (MA): MIT Press.

Nagel, Thomas. (1974), “What Is It Like to Be a Bat?” Philosophical Review 83, 435-451.

Paavilainen, Petri. (2020), Kuinka ajatukset syntyvät. Aivotutkimuksen ajankohtaisia kysymyksiä. Helsinki: Gaudeamus

Paco, Calvo. (2017), ”What Is It Like to Be a Plant?” Journal of Consciousness Studies, 24 (9-10), 205-227.

Ramsey, William. (2022), “Eliminative Materialism”, The Stanford Encyclopedia of Philosophy, toim. Zalta N. Edward https://plato.stanford.edu/archives/spr2022/entries/materialism-eliminative/

Revonsuo, Antti. (2018), Foundations of Consciousness. New York: Routledge

Roelofs, Luke. (2019), Combining Minds. How to Think about Composite Subjectivity. New York: Oxford University Press.

Seth, Anil. (2021), “The Real Problem(s) with Panpsychism.” Journal of Consciousness Studies, 28 (9-10), 52-64. 

Skrbina, David. (2020), “Panpsychism Reconsidered. A Historical and Philosophical Overview.” Teoksessa The Routledge Handbook of Panpsychism, toim. William Seager. New York: Routledge, 103-115.

Skrbina, David. (2005), Panpsychism in the West. Cambridge (MA): MIT Press.

Velmans, Max. (2012), “The Evolution of Consciousness”. Contemporary Social Science, 7 (2), 117-138. 

Vetlesen, Arne Johan. (2019), Cosmologies of the Antropocene. Panpsychism, Animism and the Limits of Posthumanism. London: Routledge.

[[30]] (2017, 215-216)]]