Minna Hagman

Pari viikkoa sitten mediaan pompahteli uutisia valtion menoleikkausten seurauksista: Kirjallisuuden pääaine Jyväskylän yliopistossa lopetetaan. Nuorison orkesterikurssi (NOK) Oriveden opistossa joudutaan lakkauttamaan ^[1]. Yliopistojen tutkijat joutuvat turvautumaan omiin resursseihinsa voidakseen tehdä tutkimusta ^[2]. Näissä kertomuksissa kävi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi. Lopettamisuutisten aiheuttama järkytys ei tästä huolimatta täysin hälvennyt. Erityisesti NOK:n kohtalo jäi mietityttämään. On tietysti pelkästään hienoa, että perinteikäs kurssi voi jatkua ^[3], mutta voidaanko suhtautua huolettomasti siihen, että kurssin tulevaisuus on turvattu nimettömänä pysyttelevän lahjoittajan avulla?

Elämme rahataloudessa ja näin ollen ihmisten hengissä pysyminen ja mahdollisuudet mielekkääseen toimintaan ovat pitkälti kiinni siitä, onko rahaa. Talouden tulisikin olla läpinäkyvää, jotta tiedettäisiin, mistä rahat tulevat ja mihin tarkoitukseen. Nythän kävi niin, että julkinen eli periaatteessa läpinäkyvä rahoitus loppui tai kutistui liian pieneksi. Ei voitu kuin jäädä itkemään ja voivottelemaan. Mutta kun riittävän suuri poru mediassa nousi, niin kas, deus ex machina! Saatiin nimetön ja kasvoton hyväntahtoinen lahjoittaja, joka pelasti tilanteen! Ei voi välttyä ajatukselta, että nykyinen politiikka tavoittelee juuri tällaisia ratkaisuja kulttuurin, koulutuksen, kasvatuksen ja ehkä myös tuottamattomien ihmisten sairaanhoidon rahoittamiseen. Voiko siis ei-tuottava ihminen ja kansalainen enää tehdä muuta kuin toivoa lahjoittajan armon osuvan omalle kohdalle? Vastaus saapui samalla viikolla postiluukkuuni Yliopiston apteekin asiakaslehden välissä.

Yliopiston apteekin kylkeen on perustettu uusi myymäläketju ja verkkokauppa nimeltään ego. Egon iskulause kuuluu “toteuta itsesi” ja sitä avataan näin: “ego auttaa sinua toteuttamaan itsesi, mikä ikinä onkaan tavoitteesi hyvinvoinnin, kauneuden ja urheilun saralla.”^[4] Tulkitsin tämän viime aikojen uutisten valossa niin, että “itsensä toteuttaminen” ei todellakaan enää ole sitä, mitä meiltä odotetaan. Ei odoteta, että esimerkiksi opettelisimme soittamaan paremmin yhdessä toisten kanssa tai oppisimme tuntemaan, tutkimaan ja tulkitsemaan kirjallisuutta tai tekisimme ymmärrystä lisäävää tutkimusta, jota ei voi suoraan hyödyntää tuotteistettaviksi innovaatioiksi. Sen sijaan meiltä odotetaan, että toteutamme itsemme, pitämällä itsemme hyvinvoivina, kauniina ja hyväkuntoisina. Näin pysymme epäilemättä myös kilpailukykyisinä tai ainakin kilpailukykyä edistävinä, joustavina ja jaksavina, vaatimuksiin ja kysyntään vastaavina. Meillä on “voimia ja jaksamista” “hektisessä ajassa” ja “tiukoissa käänteissä”, kuten asiakaslehti asian ilmaisee.

Tämän johdatuksen jälkeen silmäilin egon mainoslehtistä ja tulin lukeneeksi luonnonkosmetiikasta bloggaavan Noora Shinglerin^[5] suosikkituotteesta näin: “Pihlajavartalovoin rakenne ja tuoksu on koukuttava! Suosikkivartalotuotteeni kautta aikain!”^[6]

Luin silloin ja luen vieläkin itsepäisesti sanan “pihlajavartalovoin” verbinä: pihlajavartalovoida – minä pihlajavartalovoin. Tässä (väärin-)luennassa tiivistyy mielestäni kaksi asiaa: biopolitiikka ja “pyhä elämä”.

Michel Foucault’n mukaan modernien kansallisvaltioiden vallan järjestelmät toteuttavat biopolitiikkaa, jonka tavoitteena on kontrolloida kansalaisten fyysistä terveyttä ja lisääntymiskykyä kansakunnan vaurauden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi ^[7]. Giorgio Agamben puolestaan väittää biopolitiikan perustuvan länsimaiseen ontologiaan, joka asettaa luonnollisen, nykytermein biologisen, elämän kaikkien yhteiskunnallisten elämänmuotojen perustaksi ^[8]. Jos Foucault’n kuvaama varhaismoderni biopolitiikka pyrki biologisen elämän ulkoiseen kontrolliin ja suojeluun, niin nykyinen biopolitiikka sen sijaan tuottaa hyvän elämän normeja, joiden avulla ihmisiä velvoitetaan ottamaan itse vastuu omasta fyysisestä hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Vain tällä ehdolla yksilön elämä voidaan pitää elämää suojelevien toimenpiteiden piirissä. ^[9]

Agamben kutsuu biopolitiikan normeihin sopeutumatonta elämää termillä paljas elämä. Paljas elämä kiteytyy Agambenilla homo sacerin, “pyhän ihmisen”, hahmossa. Homo sacer tarkoitti roomalaisessa oikeudessa ihmistä, joka oli tuomittu jonkin rikoksen takia lainsuojattomaksi: hänet saatettiin tappaa joutumatta syytteeseen murhasta, mutta häntä ei ollut luvallista uhrata jumalille. Agamben rinnastaa tämän vapaasti kuolemaan jätetyn hahmon biopolitiikan tuottamaan paljaaseen elämään, jota periaatteessa suojellaan ja pidetään yllä, mutta jonka voidaan yhteiskunnallisissa ja yksilöllisissä poikkeustilanteissa antaa kuolla ^[10]. Voidaankin väittää, että nykyinen biopolitiikka asettaa jokaisen elämän lähtökohtaisesti pyhäksi eli lainsuojattomaksi ja juuri tällä tavoin velvoittaa jokaisen kantamaan vastuun omasta hyvinvoinnistaan eli kykenevyydestään täyttää lain sisällä pysymisen vaatimukset.

Ensisijaiseksi tehtäväksemme annetaan siis “toteuttaa itsemme”, pitää yllä “pyhää elämää” itsessämme, koska vain sillä edellytyksellä voimme toteuttaa itseämme niillä tavoilla, jotka meille kulloinkin tarjotaan, joita meiltä vaaditaan, tuottavuuden, tehokkuuden tai innovatiivisuuden nimissä. Suomalaisessa kansanperinteessä pihlaja on pyhä puu. Pihlajavartalo on pyhä ja arvokas ja sen hyvinvoinnista todella kannattaa huolehtia, koska siten pihlajavartalovoimme olla mitä tahansa ja tehdä mitä tahansa!

Sanottakoon, että minulla ei ole mitään luonnonkosmetiikkaa vastaan. Kaikki kosmetiikka saisi mielellään olla lähellä tuotettua luonnonkosmetiikkaa. Juuri tästä syystä olisin mieluummin lukenut egon lehdykästä niistä, jotka luonnonkosmetiikkatuotteita valmistavat, eli toteuttavat itseään niitä valmistamalla, ja miten niitä valmistetaan. Nyt sain lukea bloggarista, joka toteuttaa itsensä käyttämällä luonnonkosmetiikkaa, minkä ansiosta hän voi toteuttaa itseään kirjoittamalla siitä.