Faktojen osaaminen ei ole tae oikeassa olemisesta

Mitä olen oppinut väitöskirjaa tehdessäni, osa IV

Kuvankaappaus käyttäjän svenskkollaps Twitter-tililtä.

Janne M. Korhonen

Tätä kirjoittaessani Facebookissani on ollut puheenaiheena se, onko oikein karkottaa kahdeksan kuukauden ikäinen sylivauva takaisin sotaa käyvään maahan. On irvokasta, että asiasta joudutaan edes keskustelemaan – mutta toisaalta, keskustelu paljastaa hienosti, mitä ”maahanmuuttokriittisyys” vuonna 2017 on. Samat ihmiset, jotka ovat viimeiset vuodet määkineet hengellisten johtajiensa esimerkkiä seuraten siitä, että pakolaisten joukossa ei ole juurikaan ”eniten kärsiviä” naisia ja lapsia, ovat nyt ehdottomasti sitä mieltä, että Suomeen saakka päässyt nainen ja hänen lapsensa pitää saada karkoittaa, ja pulinat pois.

Näin tehdessään internetin maahanmuuttokriitikot paljastavat hienosti sen, mitä maahanmuuttokritiikin taustalla on aina ollut: yksinkertainen rasismi ja tarkoitushakuiset, rasismin oikeuttamiseksi tehdyt johtopäätökset. Tosiasioista ja logiikasta valitaan juuri ne, joilla rasismia kulloinkin kyetään oikeuttamaan, ja tekosyyt keksitään tilanteen mukaan. Suomeen saakka pääsevissä pakolaisissa on matkan vaarallisuuden vuoksi etupäässä nuoria miehiä? Vastustetaan pakolaisia kyselemällä, missä naiset ja lapset ovat. Nainen ja lapsi joutumassa pakkokäännytetyksi sotaa käyvään maahan? Vastustetaan pakolaisia vetoamalla lakiin ja järjestykseen. Syyt vaihtuvat, mutta vastustus ei muutu – tämä kuvio on tuttu niin monesta yhteydestä aiemminkin.

Tyypillistä keskustelulle tietenkin on, että huutelija ei itse välttämättä edes tajua olevansa rasisti tai toistavansa rasistien väitteitä. Kukaan meistä ei halua ajatella olevansa pahojen puolella, ja ihmiset selkeästi edelleen välittävät siitä, pidetäänkö heitä rasisteina. Niinpä rasismin oikeuttamiseksi ja sen maalaamiseksi joksikin aivan muuksi joudutaan tekemään erilaisia silmänkääntötemppuja.

Näistä ainakin omassa viiteryhmässäni (miehiä, teknillisen tai tieteellisen koulutuksen saaneita, tieteestä kiinnostuneita) kenties kaikkein parhaiten toiminut temppu on ollut rasistisen päättelyn naamioiminen ”asioihin perehtyneisyydeksi” ja ”faktojen hallitsemiseksi.” Tämän tyylisuunnan ehdoton suomenmestari on tietenkin Jussi Halla-aho, joka on viimeisen reilun vuosikymmenen aikana tehnyt luultavasti enemmän kuin kukaan muu yksittäinen henkilö rasismin ja muukalaisvihan normalisoimiseksi Suomessa.

Nyt kun tempun tietää, se on helppo tunnistaa. ”Faktapohjainen keskustelu maahanmuutosta” á la Halla-aho menee aina jokseenkin samoin: esitetään sinänsä vakuuttava liuta tilastoja, yksittäistapauksia ja kehityskulkuja, ja punotaan näistä kertomus, jonka mukaan Islam on takapajuinen väkivallan uskonto, maahanmuuttajat ovat loisia, ja Eurooppa on ihan hetkenä minä hyvänsä vaarassa islamisoitua.

Myönnän, että taktiikka on tehokas. Tilastojen ja numeroiden käyttö tuo uskottavuutta ja näennäistä tieteellisyyttä eltaantuneiden mielipiteiden peitoksi. Vastustajia haastetaan ”todistamaan vääräksi” esitetyt väitteet, ja perin harva huomaa, että se on yleensä mahdotonta: on yhtä mahdotonta todistaa vääräksi väitettä Euroopan tulevasta islamisoitumisesta kuin väitettä siitä, että kaikki Halla-ahon Facebook-kaverit ovat todellisuudessa ihmishahmoisia liskoja, jotka vain teeskentelevät ihmisiä solutasoa myöten. Vastustajia on myös helppo nöyryyttää: koska tilastojen numerot ovat yleensä (joskaan eivät aina) oikein, taktiikkaan perehtymätön vastustaja joutuu myöntämään, että tottahan tuo puhuu – tai hänet saadaan näyttämään asioihin perehtymättömältä, kun ei muista yhtä paljon tilastotietoa. Faktantarkistuksessa nämä muutamat tilastot opetellut halla-aholainen pärjääkin hyvin: faktantarkistuksessa kun voidaan tarkastaa vain faktoja, jotka ovat yksikäsitteisesti tarkastettavissa. Todellisuudessa yhteiskunnallisista ilmiöistä voidaan laatia hyvin erilaisia tarinoita jopa samoja tilastotietoja käyttäen. Sattumalta sivuan juuri tätä aihetta väitöskirjani yhdessä esseessä, jossa näytän esimerkinomaisesti, miten tarkalleen samoista historiallisista ja hyvin todennetuista faktoista voidaan helposti rakentaa keskenään täysin ristiriitaisia opetuksia antavat tarinat.

Yhteiskunnallisissa asioissa on tarjolla vain rajattu määrä luotettavaa ja yleistettävää informaatiota. Aukkoja on paljon, ja nuo aukot on pakko kattaa jonkinlaisella tarinalla. Tarina voi olla positiivinen – maahanmuuttajat voidaan nähdä mahdollisuutena – tai se voi olla negatiivinen: maahanmuuttajat voidaan nähdä uhkana. Tai tarina voi olla ”realistinen”, ja maahanmuuttajat voidaan nähdä suurena määränä ihmisiä, joista suurin osa haluaa vain parempaa elämää, mutta osa voi aiheuttaa ongelmia. Tarkalleen samoja tilastoja voidaan käyttää perustelemaan kaikkia näitä näkökantoja.

Halla-aho ja hänen kohorttinsa ovat puolensa valinneet: he näkevät kaikessa uhkia ja kokevat Euroopan olevan vaarassa. Kun nykyään tiedämme, että Halla-aho itse herätti jo lukioaikana huomiota rasistisilla mielipiteillään, on vaikea välttyä ajatukselta, että aate tuli ensin, aatteen perustelut sen jälkeen. Uskon itse, että keskeisin asia, mistä Halla-aho valehtelee, on juuri tämä: toisin kuin hän on esittänyt, hän tuskin suhtautui maahanmuuttajiin positiivisesti kunnes ”perehtyi tilastoihin” – suurella todennäköisyydellä hän suhtautui maahanmuuttajiin negatiivisesti ja löysi tilastoja, jotka vaikuttivat tukevan hänen johtopäätöksiään. Kun vastaus on jo tiedossa, perusteluja kyllä löytyy. Asian esittäminen toisin päin vain tuo huomattavasti lisää uskottavuutta, ja monet omaa rasismiaan peittelevät pitävätkin samasta fiktiosta kiihkeästi kiinni.

Myönnän, että Halla-ahon tyyli upposi minuunkin. Kuten totesin, tyyli on tehokas, ja vaikuttaa tehoavan erityisesti nuoriin, tekniikasta kiinnostuneisiin miehiin. Vaatikin vuosia ennen kuin tajusin, mikä tyylissä tarkkaan ottaen on ongelmana.

Ja tässä taitaa olla myös yksi syy, miksi Halla-ahon peräämää ”asiallista keskustelua” maahanmuutosta ei juurikaan näe. Kyllä tällaista on, mutta Halla-ahon ja hänen seuraajiensa ehdoilla käytävä keskustelu ei ole asiallista nähnytkään. Keskustelu on pitkälti sen vaatimista, että Halla-ahon väitteet pitäisi todistaa vääräksi, mikä on sinällään vain harvoin mahdollista. Sen sijaan väitteiden ympärille kyhätty tarina on tuhoisa. Kun lisäksi hyvin tiedetään, että jokainen julkisesti asiasta puhuva tutkija saa niskaansa viharyöpyn – erityisesti jos sattuu olemaan nainen – niin…

Mutta loputtomasti minuakaan ei voi huijata. Nyt olen nähnyt verhon taakse; toivottavasti joku muukin näkee. Ja muistaa kysellä, miksi tämänkin Ajatusten Tonavan vuoden 2006 tienoilla esittämät synkeät ennusteet ihan pikapuoliin uppoavasta Euroopasta ja vähintään talouskurimukseen ajautuvasta Ruotsista ovat menneet niin pieleen. Kas kun yksi ”maahanmuuttokriittisten” hellimiä ajatuksia tuolloin oli varmuus siitä, että vuoden 2020 tienoilla kantaruotsalaisia alkaa suorastaan tulla pakolaisiksi Suomeen, ja Ruotsin valtio on efektiivisesti romahtanut talousvaikeuksiinsa.

Pientä isompi kärpänen tässä keitoksessa vain on se, että moninkertaisista maahanmuuttajamääristä huolimatta – tai ehkä osin niiden ansiosta – Ruotsilla on jo pitkään mennyt taloudellisesti paljon meitä paremmin, eikä näytä että olisimme ihan heti edes saavuttamassa saati ohittamassa tätä ”ihan kohta romahtavaa” valtiota. Kun tuntee vähän ”maahanmuuttokriittisen” liikkeen historiaa, tietää, että ennusteet ihan pian romahtavasta Euroopasta ovat olleet yksinkertaisesti rasistien vakiokamaa jo 1960-luvulta lähtien.

(Täältä voi seurata, onko Ruotsi romahtanut. https://twitter.com/svenskkollaps)

Pelkkä faktojen osaaminen ei siis tee paremmaksi maahanmuuton (tai muunkaan yhteiskunnallisen asian) tuntijaksi: faktat pitää myös kyetä sijoittamaan jotakuinkin järkevään, ei-ällöttävään ja ennustusvoimaiseen tarinaan, tai maailmanselitykseen. Tähän mennessä realistisemman ja suvaitsevaisemman puolen tarina on pääsääntöisesti osoittautunut ennustusvoimaisemmaksi. Ennustusvoima on numerofaktojen hallintaa parempi tarkkuuden mittari.

P.S. olen myös poistanut FB-kavereistani kaikki ne, jotka kaveeraavat Jussi Halla-ahon ja hänen tunnettujen kohorttiensa kanssa. (Ilmoitin heille, että asia on näin, ja he saivat valita haluavatko olla minun vai Halliksen kavereita.) Halusin tällä pienellä teolla ilmaista, etten halua edes assosiaatiollani tukea tätä vihanlietsontaa. En usko jääväni mistään merkittävästä paitsi; vaikka paskakasassa voi joskus olla jotain tieteellisesti kiinnostavaa, oma mielenkiintoni ei jokaisen läjän penkomiseen riitä. Ainoa kerta jolloin natsien kuunteleminen ja heidän sanomiensa ymmärtäminen oli tarpeen oli Bletchley Parkissa toisen maailmansodan aikaan.

***

Pitkien projektien oppimistulokset jäävät yleensä vain oppijan itsensä käyttöön. Esimerkiksi tohtorintutkinnon suorittaneen väitöskirja ja julkaistut tutkimukset saattavat olla vain jäävuoren huippu kaikesta siitä, mitä väitöskirjan tekijä on matkallaan oppinut. Tätä oppimista kirjataan muistiin vain harvoin, vaikka sillä saattaa olla oppilaan ajattelulle suuriakin vaikutuksia. Ryhdyin siksi kirjoittamaan väitöskirjatyöni loppuvaiheessa tarkoituksella ylös sellaisia oppimiani asioita, joiden tajuamisella on ollut omaan ajatteluuni merkittävää vaikutusta – ja joita en usko koskaan näkeväni minkään tutkimuksen sivuilla. Tämä teksti on osa juttusarjaa, joka sai alkunsa jokseenkin suurta suosiota saavuttaneesta Facebook-kirjoituksestani, jonka toimitetu versio julkaistiin Paatoksessa 28.11.2017. Valmistuin tohtoriksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta 2017. Väitöskirjani Constructed solutions to constructed constraints käsitteli niukkuuksien ja rajoitteiden suhdetta teknologiseen kehitykseen.

Minä pihlajavartalovoin!

Minna Hagman

Pari viikkoa sitten mediaan pompahteli uutisia valtion menoleikkausten seurauksista: Kirjallisuuden pääaine Jyväskylän yliopistossa lopetetaan. Nuorison orkesterikurssi (NOK) Oriveden opistossa joudutaan lakkauttamaan [1]. Yliopistojen tutkijat joutuvat turvautumaan omiin resursseihinsa voidakseen tehdä tutkimusta [2]. Näissä kertomuksissa kävi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi. Lopettamisuutisten aiheuttama järkytys ei tästä huolimatta täysin hälvennyt. Erityisesti NOK:n kohtalo jäi mietityttämään. On tietysti pelkästään hienoa, että perinteikäs kurssi voi jatkua [3], mutta voidaanko suhtautua huolettomasti siihen, että kurssin tulevaisuus on turvattu nimettömänä pysyttelevän lahjoittajan avulla?

Elämme rahataloudessa ja näin ollen ihmisten hengissä pysyminen ja mahdollisuudet mielekkääseen toimintaan ovat pitkälti kiinni siitä, onko rahaa. Talouden tulisikin olla läpinäkyvää, jotta tiedettäisiin, mistä rahat tulevat ja mihin tarkoitukseen. Nythän kävi niin, että julkinen eli periaatteessa läpinäkyvä rahoitus loppui tai kutistui liian pieneksi. Ei voitu kuin jäädä itkemään ja voivottelemaan. Mutta kun riittävän suuri poru mediassa nousi, niin kas, deus ex machina! Saatiin nimetön ja kasvoton hyväntahtoinen lahjoittaja, joka pelasti tilanteen! Ei voi välttyä ajatukselta, että nykyinen politiikka tavoittelee juuri tällaisia ratkaisuja kulttuurin, koulutuksen, kasvatuksen ja ehkä myös tuottamattomien ihmisten sairaanhoidon rahoittamiseen. Voiko siis ei-tuottava ihminen ja kansalainen enää tehdä muuta kuin toivoa lahjoittajan armon osuvan omalle kohdalle? Vastaus saapui samalla viikolla postiluukkuuni Yliopiston apteekin asiakaslehden välissä.

Yliopiston apteekin kylkeen on perustettu uusi myymäläketju ja verkkokauppa nimeltään ego. Egon iskulause kuuluu ”toteuta itsesi” ja sitä avataan näin: ”ego auttaa sinua toteuttamaan itsesi, mikä ikinä onkaan tavoitteesi hyvinvoinnin, kauneuden ja urheilun saralla.”[4] Tulkitsin tämän viime aikojen uutisten valossa niin, että ”itsensä toteuttaminen” ei todellakaan enää ole sitä, mitä meiltä odotetaan. Ei odoteta, että esimerkiksi opettelisimme soittamaan paremmin yhdessä toisten kanssa tai oppisimme tuntemaan, tutkimaan ja tulkitsemaan kirjallisuutta tai tekisimme ymmärrystä lisäävää tutkimusta, jota ei voi suoraan hyödyntää tuotteistettaviksi innovaatioiksi. Sen sijaan meiltä odotetaan, että toteutamme itsemme, pitämällä itsemme hyvinvoivina, kauniina ja hyväkuntoisina. Näin pysymme epäilemättä myös kilpailukykyisinä tai ainakin kilpailukykyä edistävinä, joustavina ja jaksavina, vaatimuksiin ja kysyntään vastaavina. Meillä on ”voimia ja jaksamista” ”hektisessä ajassa” ja ”tiukoissa käänteissä”, kuten asiakaslehti asian ilmaisee.

Tämän johdatuksen jälkeen silmäilin egon mainoslehtistä ja tulin lukeneeksi luonnonkosmetiikasta bloggaavan Noora Shinglerin[5] suosikkituotteesta näin: ”Pihlajavartalovoin rakenne ja tuoksu on koukuttava! Suosikkivartalotuotteeni kautta aikain!”[6]

Luin silloin ja luen vieläkin itsepäisesti sanan ”pihlajavartalovoin” verbinä: pihlajavartalovoida – minä pihlajavartalovoin. Tässä (väärin-)luennassa tiivistyy mielestäni kaksi asiaa: biopolitiikka ja ”pyhä elämä”.

Michel Foucault’n mukaan modernien kansallisvaltioiden vallan järjestelmät toteuttavat biopolitiikkaa, jonka tavoitteena on kontrolloida kansalaisten fyysistä terveyttä ja lisääntymiskykyä kansakunnan vaurauden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi [7]. Giorgio Agamben puolestaan väittää biopolitiikan perustuvan länsimaiseen ontologiaan, joka asettaa luonnollisen, nykytermein biologisen, elämän kaikkien yhteiskunnallisten elämänmuotojen perustaksi [8]. Jos Foucault’n kuvaama varhaismoderni biopolitiikka pyrki biologisen elämän ulkoiseen kontrolliin ja suojeluun, niin nykyinen biopolitiikka sen sijaan tuottaa hyvän elämän normeja, joiden avulla ihmisiä velvoitetaan ottamaan itse vastuu omasta fyysisestä hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Vain tällä ehdolla yksilön elämä voidaan pitää elämää suojelevien toimenpiteiden piirissä. [9]

Agamben kutsuu biopolitiikan normeihin sopeutumatonta elämää termillä paljas elämä. Paljas elämä kiteytyy Agambenilla homo sacerin, ”pyhän ihmisen”, hahmossa. Homo sacer tarkoitti roomalaisessa oikeudessa ihmistä, joka oli tuomittu jonkin rikoksen takia lainsuojattomaksi: hänet saatettiin tappaa joutumatta syytteeseen murhasta, mutta häntä ei ollut luvallista uhrata jumalille. Agamben rinnastaa tämän vapaasti kuolemaan jätetyn hahmon biopolitiikan tuottamaan paljaaseen elämään, jota periaatteessa suojellaan ja pidetään yllä, mutta jonka voidaan yhteiskunnallisissa ja yksilöllisissä poikkeustilanteissa antaa kuolla [10]. Voidaankin väittää, että nykyinen biopolitiikka asettaa jokaisen elämän lähtökohtaisesti pyhäksi eli lainsuojattomaksi ja juuri tällä tavoin velvoittaa jokaisen kantamaan vastuun omasta hyvinvoinnistaan eli kykenevyydestään täyttää lain sisällä pysymisen vaatimukset.

Ensisijaiseksi tehtäväksemme annetaan siis ”toteuttaa itsemme”, pitää yllä ”pyhää elämää” itsessämme, koska vain sillä edellytyksellä voimme toteuttaa itseämme niillä tavoilla, jotka meille kulloinkin tarjotaan, joita meiltä vaaditaan, tuottavuuden, tehokkuuden tai innovatiivisuuden nimissä. Suomalaisessa kansanperinteessä pihlaja on pyhä puu. Pihlajavartalo on pyhä ja arvokas ja sen hyvinvoinnista todella kannattaa huolehtia, koska siten pihlajavartalovoimme olla mitä tahansa ja tehdä mitä tahansa!

Sanottakoon, että minulla ei ole mitään luonnonkosmetiikkaa vastaan. Kaikki kosmetiikka saisi mielellään olla lähellä tuotettua luonnonkosmetiikkaa. Juuri tästä syystä olisin mieluummin lukenut egon lehdykästä niistä, jotka luonnonkosmetiikkatuotteita valmistavat, eli toteuttavat itseään niitä valmistamalla, ja miten niitä valmistetaan. Nyt sain lukea bloggarista, joka toteuttaa itsensä käyttämällä luonnonkosmetiikkaa, minkä ansiosta hän voi toteuttaa itseään kirjoittamalla siitä.

 

Viitteet    (↵ palaa tekstiin)

  1. Salin, Elina, “Nuorison orkesterikurssi lopettaa”. Rondo, 11.06.2016. Verkossa: http://www.rondolehti.fi/tuoreimmat/uutiset/nuorison-orkesterikurssi-lopettaa/. Luettu: 02.07.2016.
  2. Halme-Tuomisaari, Miia, “‘Huippututkimusta niukkenevilla resursseilla’ – NOT!”, 08.06.2016. miiahalmetuomisaari.net. Verkossa: https://miiahalmetuomisaari.net/2016/06/08/huippututkimusta-niukkenevilla-resursseilla-not-yliopistomaailman-ulkopuoliset-eivat-ymmarrettavasti-voi-useinkaan-ym/. Luettu: 02.07.2016.
  3. Salin, Elina, “Nuorison orkesterikurssi jatkuu”. Rondo, 17.06.2016. Verkossa: http://www.rondolehti.fi/tuoreimmat/uutiset/nuorison-orkesterikurssi-jatkuu/. Luettu: 02.07.2016.
  4. Törnroos, Diana, “Tuotteet ja palvelut kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin”. Uniikki, 2/2016, 6–7. Verkossa: http://digilehti.ya.fi/lue/22016/kansi-10. Luettu: 02.07.2016.
  5. Shinglerin Kemikaalicocktail-blogi verkossa: http://www.kemikaalicocktail.fi/.
  6. “Luonnollista kauneutta”. ego, 1/2016, 7. Verkossa: http://digilehti.ya.fi/lue/ego-12016/1-2. Tarkistettu: 02.07.2016.
  7. Ks. esim. Foucault, Michel (1989) Seksuaalisuuden historia (Histoire de la sexualité, 1976–1984). Suom. Kaisa Sivenius. Gaudeamus, Helsinki.
  8. Agamben, Giorgio (1998) Homo Sacer: Sovereign Power and Bare Life (Homo Sacer: Il potere sovrano e la nuda vita, 1995). Trans. Daniel Heller-Roazen. Stanford University Press, Stanford.
  9. Ks. esim. Kilpeläinen, Tapani (2010) “Elämä sensuurissa”. niin & näin, 2/2010, 78–79. Verkossa: http://www.netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn102-20.pdf. Luettu: 02.07.2016.
  10. Ks. Agamben 1998.