Mitä olen oppinut väitöskirjaa tehdessäni, osa IV

Kuvankaappaus käyttäjän svenskkollaps Twitter-tililtä.

Janne M. Korhonen

Tätä kirjoittaessani Facebookissani on ollut puheenaiheena se, onko oikein karkottaa kahdeksan kuukauden ikäinen sylivauva takaisin sotaa käyvään maahan. On irvokasta, että asiasta joudutaan edes keskustelemaan – mutta toisaalta, keskustelu paljastaa hienosti, mitä “maahanmuuttokriittisyys” vuonna 2017 on. Samat ihmiset, jotka ovat viimeiset vuodet määkineet hengellisten johtajiensa esimerkkiä seuraten siitä, että pakolaisten joukossa ei ole juurikaan “eniten kärsiviä” naisia ja lapsia, ovat nyt ehdottomasti sitä mieltä, että Suomeen saakka päässyt nainen ja hänen lapsensa pitää saada karkoittaa, ja pulinat pois.

Näin tehdessään internetin maahanmuuttokriitikot paljastavat hienosti sen, mitä maahanmuuttokritiikin taustalla on aina ollut: yksinkertainen rasismi ja tarkoitushakuiset, rasismin oikeuttamiseksi tehdyt johtopäätökset. Tosiasioista ja logiikasta valitaan juuri ne, joilla rasismia kulloinkin kyetään oikeuttamaan, ja tekosyyt keksitään tilanteen mukaan. Suomeen saakka pääsevissä pakolaisissa on matkan vaarallisuuden vuoksi etupäässä nuoria miehiä? Vastustetaan pakolaisia kyselemällä, missä naiset ja lapset ovat. Nainen ja lapsi joutumassa pakkokäännytetyksi sotaa käyvään maahan? Vastustetaan pakolaisia vetoamalla lakiin ja järjestykseen. Syyt vaihtuvat, mutta vastustus ei muutu – tämä kuvio on tuttu niin monesta yhteydestä aiemminkin.

Tyypillistä keskustelulle tietenkin on, että huutelija ei itse välttämättä edes tajua olevansa rasisti tai toistavansa rasistien väitteitä. Kukaan meistä ei halua ajatella olevansa pahojen puolella, ja ihmiset selkeästi edelleen välittävät siitä, pidetäänkö heitä rasisteina. Niinpä rasismin oikeuttamiseksi ja sen maalaamiseksi joksikin aivan muuksi joudutaan tekemään erilaisia silmänkääntötemppuja.

Näistä ainakin omassa viiteryhmässäni (miehiä, teknillisen tai tieteellisen koulutuksen saaneita, tieteestä kiinnostuneita) kenties kaikkein parhaiten toiminut temppu on ollut rasistisen päättelyn naamioiminen “asioihin perehtyneisyydeksi” ja “faktojen hallitsemiseksi.” Tämän tyylisuunnan ehdoton suomenmestari on tietenkin Jussi Halla-aho, joka on viimeisen reilun vuosikymmenen aikana tehnyt luultavasti enemmän kuin kukaan muu yksittäinen henkilö rasismin ja muukalaisvihan normalisoimiseksi Suomessa.

Nyt kun tempun tietää, se on helppo tunnistaa. “Faktapohjainen keskustelu maahanmuutosta” á la Halla-aho menee aina jokseenkin samoin: esitetään sinänsä vakuuttava liuta tilastoja, yksittäistapauksia ja kehityskulkuja, ja punotaan näistä kertomus, jonka mukaan Islam on takapajuinen väkivallan uskonto, maahanmuuttajat ovat loisia, ja Eurooppa on ihan hetkenä minä hyvänsä vaarassa islamisoitua.

Myönnän, että taktiikka on tehokas. Tilastojen ja numeroiden käyttö tuo uskottavuutta ja näennäistä tieteellisyyttä eltaantuneiden mielipiteiden peitoksi. Vastustajia haastetaan “todistamaan vääräksi” esitetyt väitteet, ja perin harva huomaa, että se on yleensä mahdotonta: on yhtä mahdotonta todistaa vääräksi väitettä Euroopan tulevasta islamisoitumisesta kuin väitettä siitä, että kaikki Halla-ahon Facebook-kaverit ovat todellisuudessa ihmishahmoisia liskoja, jotka vain teeskentelevät ihmisiä solutasoa myöten. Vastustajia on myös helppo nöyryyttää: koska tilastojen numerot ovat yleensä (joskaan eivät aina) oikein, taktiikkaan perehtymätön vastustaja joutuu myöntämään, että tottahan tuo puhuu – tai hänet saadaan näyttämään asioihin perehtymättömältä, kun ei muista yhtä paljon tilastotietoa. Faktantarkistuksessa nämä muutamat tilastot opetellut halla-aholainen pärjääkin hyvin: faktantarkistuksessa kun voidaan tarkastaa vain faktoja, jotka ovat yksikäsitteisesti tarkastettavissa. Todellisuudessa yhteiskunnallisista ilmiöistä voidaan laatia hyvin erilaisia tarinoita jopa samoja tilastotietoja käyttäen. Sattumalta sivuan juuri tätä aihetta väitöskirjani yhdessä esseessä, jossa näytän esimerkinomaisesti, miten tarkalleen samoista historiallisista ja hyvin todennetuista faktoista voidaan helposti rakentaa keskenään täysin ristiriitaisia opetuksia antavat tarinat.

Yhteiskunnallisissa asioissa on tarjolla vain rajattu määrä luotettavaa ja yleistettävää informaatiota. Aukkoja on paljon, ja nuo aukot on pakko kattaa jonkinlaisella tarinalla. Tarina voi olla positiivinen – maahanmuuttajat voidaan nähdä mahdollisuutena – tai se voi olla negatiivinen: maahanmuuttajat voidaan nähdä uhkana. Tai tarina voi olla “realistinen”, ja maahanmuuttajat voidaan nähdä suurena määränä ihmisiä, joista suurin osa haluaa vain parempaa elämää, mutta osa voi aiheuttaa ongelmia. Tarkalleen samoja tilastoja voidaan käyttää perustelemaan kaikkia näitä näkökantoja.

Halla-aho ja hänen kohorttinsa ovat puolensa valinneet: he näkevät kaikessa uhkia ja kokevat Euroopan olevan vaarassa. Kun nykyään tiedämme, että Halla-aho itse herätti jo lukioaikana huomiota rasistisilla mielipiteillään, on vaikea välttyä ajatukselta, että aate tuli ensin, aatteen perustelut sen jälkeen. Uskon itse, että keskeisin asia, mistä Halla-aho valehtelee, on juuri tämä: toisin kuin hän on esittänyt, hän tuskin suhtautui maahanmuuttajiin positiivisesti kunnes “perehtyi tilastoihin” – suurella todennäköisyydellä hän suhtautui maahanmuuttajiin negatiivisesti ja löysi tilastoja, jotka vaikuttivat tukevan hänen johtopäätöksiään. Kun vastaus on jo tiedossa, perusteluja kyllä löytyy. Asian esittäminen toisin päin vain tuo huomattavasti lisää uskottavuutta, ja monet omaa rasismiaan peittelevät pitävätkin samasta fiktiosta kiihkeästi kiinni.

Myönnän, että Halla-ahon tyyli upposi minuunkin. Kuten totesin, tyyli on tehokas, ja vaikuttaa tehoavan erityisesti nuoriin, tekniikasta kiinnostuneisiin miehiin. Vaatikin vuosia ennen kuin tajusin, mikä tyylissä tarkkaan ottaen on ongelmana.

Ja tässä taitaa olla myös yksi syy, miksi Halla-ahon peräämää “asiallista keskustelua” maahanmuutosta ei juurikaan näe. Kyllä tällaista on, mutta Halla-ahon ja hänen seuraajiensa ehdoilla käytävä keskustelu ei ole asiallista nähnytkään. Keskustelu on pitkälti sen vaatimista, että Halla-ahon väitteet pitäisi todistaa vääräksi, mikä on sinällään vain harvoin mahdollista. Sen sijaan väitteiden ympärille kyhätty tarina on tuhoisa. Kun lisäksi hyvin tiedetään, että jokainen julkisesti asiasta puhuva tutkija saa niskaansa viharyöpyn – erityisesti jos sattuu olemaan nainen – niin…

Mutta loputtomasti minuakaan ei voi huijata. Nyt olen nähnyt verhon taakse; toivottavasti joku muukin näkee. Ja muistaa kysellä, miksi tämänkin Ajatusten Tonavan vuoden 2006 tienoilla esittämät synkeät ennusteet ihan pikapuoliin uppoavasta Euroopasta ja vähintään talouskurimukseen ajautuvasta Ruotsista ovat menneet niin pieleen. Kas kun yksi “maahanmuuttokriittisten” hellimiä ajatuksia tuolloin oli varmuus siitä, että vuoden 2020 tienoilla kantaruotsalaisia alkaa suorastaan tulla pakolaisiksi Suomeen, ja Ruotsin valtio on efektiivisesti romahtanut talousvaikeuksiinsa.

Pientä isompi kärpänen tässä keitoksessa vain on se, että moninkertaisista maahanmuuttajamääristä huolimatta – tai ehkä osin niiden ansiosta – Ruotsilla on jo pitkään mennyt taloudellisesti paljon meitä paremmin, eikä näytä että olisimme ihan heti edes saavuttamassa saati ohittamassa tätä “ihan kohta romahtavaa” valtiota. Kun tuntee vähän “maahanmuuttokriittisen” liikkeen historiaa, tietää, että ennusteet ihan pian romahtavasta Euroopasta ovat olleet yksinkertaisesti rasistien vakiokamaa jo 1960-luvulta lähtien.

(Täältä voi seurata, onko Ruotsi romahtanut. https://twitter.com/svenskkollaps)

Pelkkä faktojen osaaminen ei siis tee paremmaksi maahanmuuton (tai muunkaan yhteiskunnallisen asian) tuntijaksi: faktat pitää myös kyetä sijoittamaan jotakuinkin järkevään, ei-ällöttävään ja ennustusvoimaiseen tarinaan, tai maailmanselitykseen. Tähän mennessä realistisemman ja suvaitsevaisemman puolen tarina on pääsääntöisesti osoittautunut ennustusvoimaisemmaksi. Ennustusvoima on numerofaktojen hallintaa parempi tarkkuuden mittari.

P.S. olen myös poistanut FB-kavereistani kaikki ne, jotka kaveeraavat Jussi Halla-ahon ja hänen tunnettujen kohorttiensa kanssa. (Ilmoitin heille, että asia on näin, ja he saivat valita haluavatko olla minun vai Halliksen kavereita.) Halusin tällä pienellä teolla ilmaista, etten halua edes assosiaatiollani tukea tätä vihanlietsontaa. En usko jääväni mistään merkittävästä paitsi; vaikka paskakasassa voi joskus olla jotain tieteellisesti kiinnostavaa, oma mielenkiintoni ei jokaisen läjän penkomiseen riitä. Ainoa kerta jolloin natsien kuunteleminen ja heidän sanomiensa ymmärtäminen oli tarpeen oli Bletchley Parkissa toisen maailmansodan aikaan.

***

Pitkien projektien oppimistulokset jäävät yleensä vain oppijan itsensä käyttöön. Esimerkiksi tohtorintutkinnon suorittaneen väitöskirja ja julkaistut tutkimukset saattavat olla vain jäävuoren huippu kaikesta siitä, mitä väitöskirjan tekijä on matkallaan oppinut. Tätä oppimista kirjataan muistiin vain harvoin, vaikka sillä saattaa olla oppilaan ajattelulle suuriakin vaikutuksia. Ryhdyin siksi kirjoittamaan väitöskirjatyöni loppuvaiheessa tarkoituksella ylös sellaisia oppimiani asioita, joiden tajuamisella on ollut omaan ajatteluuni merkittävää vaikutusta – ja joita en usko koskaan näkeväni minkään tutkimuksen sivuilla. Tämä teksti on osa juttusarjaa, joka sai alkunsa jokseenkin suurta suosiota saavuttaneesta Facebook-kirjoituksestani, jonka toimitetu versio julkaistiin Paatoksessa 28.11.2017. Valmistuin tohtoriksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta 2017. Väitöskirjani Constructed solutions to constructed constraints käsitteli niukkuuksien ja rajoitteiden suhdetta teknologiseen kehitykseen.